09.01.2020, kello 09.17

Vuodesta 2010 vuoteen 2020

Aurinkoenergia 7-kertaistuu

Tänä vuonna globaalin aurinkoenergiakapasiteetin odotetaan kasvavan 14 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Vuoden lopussa kapasiteettia arvioidaan olevan 142 GW, mikä on seitsemän kertaa enemmän kuin oli vuoden 2010 lopussa (20 GW).

Tällaiseen tulokseen on päätynyt englantilainen tutkimus- ja analyysiyhtiö IHS Markit, jonka mukaan aurinkoenergian kapasiteetin kasvuluvut jatkuvat kaksinumeroisina nyt uuden vuosikymmenen kuluessa.

Vuonna 2010 yli 1 GW:n aurinkoenergiamaita oli seitsemän, joista useimmat olivat eurooppalaisia. Kuluvan vuoden loppuun mennessä IHS Markit arvioi näiden maiden lukumäärän nousevan 43:een. Top 10 -maiden osuus vuonna 2010 oli 94 prosenttia, tänä vuonna osuuden odotetaan putoavan 73 prosenttiin.

Kiina johtaa – Eurooppa USA:n jälkeen kolmantena

Maailman johtavassa aurinkoenergiamaassa Kiinassa kapasiteetin kasvu jää pienemmäksi kuin huippuvuonna 2017, jolloin uutta kapasiteettia nousi 50 GW. Kiinan aurinkoenergian kysyntä on muutosvaiheessa, kun markkina on siirtymässä ei-tuettuun tuotantoon ja joutumassa kilpailutilanteeseen muiden sähkön tuotantotapojen kanssa. Epävarmuutta aiheuttaa lisäksi odotus uuden, 14. viisivuotissuunnitelman julkistamisesta, mikä tapahtuu ensi vuonna.

Yhdysvalloissa aurinkoenergian kapasiteetin kasvuksi vuonna 2020 arvioidaan 20 prosenttia. Se lujittaa amerikkalaisten asemaa maailman toiseksi suurimpana aurinkoenergiamarkkinana. Kalifornia, Texas, Florida, Pohjois-Carolina ja New York ovat avainosavalioita USA:n aurinkosähkön kasvussa seuraavien viiden vuoden aikana.

Vuonna 2019 Euroopassa aurinkoenergiakapasiteetin asennukset lähes tuplaantuivat edellisvuodesta. Tänä vuonna asennusten arvioidaan lisääntyvän selvästi maltillisemmin – noin 5 prosenttia, mutta nousevan silti yli 24 GW:n. Euroopan johtavia maita ovat Espanja, Saksa, Hollanti, Ranska ja Italia sekä Ukraina, jotka vastannevat noin 63 prosentista koko maanosan tämän vuoden aurinkoenergia-asennuksista.

Intiassa vuosi 2019 oli aurinkoenergian kasvun osalta lattea, mikä johtui poliittisista epävarmuustekijöistä sekä aurinkopaneeleihin ja -moduuleihin kohdistuneista tullimaksuista. Tänä vuonna asennusten odotetaan jälleen kasvavan ja ylittävän 14 GW.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Stock

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit