Bioenergian päästöttömyydestä, vähäpäästöisyydestä ja oletetusta päästöneutraaliudesta on viime aikoina väännetty kättä julkisuudessa kiitettävästi. On tuotu ilmi se, että hakattu puu kasvaa takaisin ja sitoo siten poltossa vapautuneen hiilidioksidin takaisin, ja on myös kerrottu, että tässä menee pahimmillaan useita vuosikymmeniä, mikä on nykytilanteeseen nähden aivan liian kauan — päästöt kun pitäisi energiasektorilla saada nollaan oikeastaan jo ennen vuosisadan puolta väliä.

Aktiivinen ja hyvä metsänhoito puolestaan voi tapauskohtaisesti lisätä metsänkasvua — joskin bioenergian käyttö itsessään ei suoraan liity aktiiviseen metsänhoitoon. On myös todettu, että bioenergia voi (jakeesta riippuen enemmän tai vähemmän) vähentää päästöjä jollain aikavälillä vain, mikäli sillä korvataan fossiilisia polttoaineita.

Onkin poliittisesti nihkeää ja epäsuosittua sanoa, että kivihiilen polttamatta jättäminen ja sen korvaaminen vaikkapa hakkeella tai pelleteillä olisi ilmaston kannalta huono idea. Melkein kaikkihan kivihiilestä haluavat eroon!

Mutta kun mukaan tuodaan Euroopan ilmastopolitiikka ja päästökauppamekanismi, se on nimenomaan sitä: huono idea. Euroopassa tällä hetkellä vallitsevassa ilmastopolitiikassa biosähkö ja -lämpö voivat ainoastaan lisätä kokonaispäästöjä. Ja tarkemmin tarkastellen, Euroopan energia- ja ilmastopolitiikka suorastaan kannustaa (jopa velvoittaa) todellisten päästöjen lisäämiseen energiasektorilla. Paperilla päästöt tietenkin vähenevät, koska niin on sovittu.

Tähän liittyy muutama keskenään vuorovaikutuksessa oleva pykälä ja sopimus, jotka luovat nykyisen, täysin järjenvastaisen tilanteen.

Ensinnäkin, kaikki bioenergia lasketaan päästökaupassa nollapäästöiseksi (tähän saattaa tosin tulla muutos). Todellisuudessa bioenergian käyttö perustuu kuitenkin polttamiseen, ja siten se aiheuttaa aina jonkinlaisen ilmastopakotteen. Jakeesta ja tarkastelujakson pituudesta riippuen päästö on pienempi tai isompi. Sahanpurun tai muun jätteen tapauksessa pakote on pieni (joskus jopa negatiivinen, jos polttamalla vältetään esimerkiksi jätteen mätäneminen ja siitä syntyvät metaanipäästöt). Pelleteiksi tai hakkeeksi jauhetun runkopuun tai maasta irti revityn kannon kohdalla pakote on puolestaan suuri.

Toisekseen, Euroopan päästökaupassa (ETS) on tietty kiinteä määrä päästöoikeuksia. Jos joku jättää päästöoikeutensa käyttämättä, joku muu voi ostaa ne halventuneella hinnalla ja käyttää ne. Päästökauppa huolehtii siis sähkön ja lämmön osalta Euroopan päästöjen määrästä pitkällä tähtäimellä. Kun kivihiilen polttoa korvataan bioenergialla, ei päästökaupan päästökiintiö muutu — mutta sen lisäksi poltetaan myös bioenergiaa, joka siis aiheuttaa päästöjä. Se, että käyttämättömien päästöoikeuksien ylijäämä halventaa niiden hintaa voi toki jatkossa helpottaa Euroopan laajuista poliittista päätöstä päästöoikeuksien määrän pysyvästä vähentämisestä. Tämä pitäisi Pariisin ilmastosopimuksen hengessä tehdä joka tapauksessa.

Kolmanneksi, Euroopan energia- ja ilmastosopimukset jopa ohjaavat tähän. Euroopan mailla on maakohtaisia tavoitteita lisätä uusiutuvan energian osuutta energiantuotannossa. Merkittävä osa (yli 60 % vuonna 2014) tästä uusiutuvasta energiasta on biomassan ja jätteen polttamista, koska sillä saadaan vaihtelevatuottoisen tuulivoiman ja aurinkoenergian tueksi kipeästi kaivattua luotettavaa energiantuotantoa. Monet maat (kuten Suomi) maksavat bioenergialle ja sen polttamiselle erilaisia suoria ja epäsuoria tukia, jotta pääsevät sovittuihin tavoitteisiinsa uusiutuvan energian lisäämisestä.

Ja viimeiseksi, tämä (tuen kannustamana) poltettu biomassa on pois muusta käytöstä. Sillä ei korvata päästöjä aiheuttavia materiaaleja tai polttoaineita myöskään päästökauppasektorin ulkopuolella. Sillä ei korvata raaka-öljypohjaisia muoveja tai muita materiaaleja, sitä ei jalosteta biopolttoaineeksi liikenteeseen, eikä sitä käytetä raaka-aineena kemianteollisuudessa. Tuettu bioenergian käyttö siis vähentää muuksi raaka-aineeksi päätyvän biomassan käyttöä.

Kunnes tämä poliittinen kehys ja sopimukset muuttuvat, on akateeminen keskustelu bioenergian vähäpäästöisyyden olettamasta juuri sitä — akateemista. Sillä on vain vähän tekemistä todellisen maailman kanssa. Nykyinen järjestelmä on rakennettu niin, että fossiilisten korvaaminen bioenergialla sähkön ja lämmön tuotannossa (siis päästökauppasektorin piirissä), lisää Euroopan kokonaispäästöjä. Ja näin tekevät myös eri maiden uusiutuvien osuuksien lisäämistavoitteet, jos ja kun osa tästä uusiutuvasta on bioenergiaa. Tämä tuskin oli tarkoitus pykäliä valmisteltaessa.

Rauli Partanen
kirjoittaja on vapaa toimittaja