Joka osaa kertoa tarinoita, hallitsee julkisuutta — etenkin, jos asia on vaikea ja monimutkainen. Tämä näkyi hyvin bioenergian kestävyyskriteereiden uutisoinnissa. Sinänsä se ei ole ihmeellistä, että bioenergiaa koskevat päätökset herättävät vastakkaisia reaktioita: teollisuus itkee tai iloitsee, kun ympäristöjärjestöt iloitsevat ja itkevät. Jos oltaisiin samaa mieltä, niin sehän olisi jo merkki korruptoitumisesta.

Tällä kertaa kyse ei kuitenkaan ollut siitä, pitäisikö maksalaatikossa olla rusinoita vai ei. Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan päätös bioenergian kestävyyskriteereistä oli ”pettymys, koska metsätalouden sivuvirtojen käyttöä biopolttoaineina rajoitetaan”. Samalla linjausta kehuttiin, ”koska päätös ei rajoita metsätalouden sivuvirtojen käyttöä biopolttoaineena”. Tämä on siis jotain muuta kuin yhden intressiryhmän iloa ja toisen intressiryhmän mielipahaa.

Kun asia on suuri ja epämääräinen möhkäle, ei viestintä voi perustua yksityiskohtien varaan. Jos ostan uudet farkut, niin ostopäätökseeni ei vaikuta se, minkälainen on sepaluksen kolmas nappi — etenkään pelkästään se. Tiedotusvälineet ja kansalaiset ovat monesti vain sen tiedon varassa, mitä asiantuntijat ja intressiryhmät heille suoltavat. Mitä oudompi asia on ja mitä syvemmälle sen sieluun tunkeudutaan, sitä vaikeampaa tavallisen sukankuluttajan on kyseenalaistaa viestejä. Silloin myös toimittajia viedään kuin pässiä narussa — se sanoja saa kaiken huomion, joka kertoo parhaimman tarinan.

Bioenergia on Suomessa poikkeuksellisen kuuma peruna, jota ei edes kaukojäähdytys viilennä. Tämä näkyy viestinnässä. Monesti ilmaisut ovat kiertoilmaisuja tai kotikutoisia sanahirviöitä — aivan kuin valituilla sanakäänteillä haluttaisiin häivyttää sisällön merkitys. Tosin suomen kielessä tälle on vahvat perinteet. Ei haluta sanoa ”karhu”, vaan sanotaan ”mesikämmen” tai ”kontio”, koska muuten voidaan kutsua karhu pihapiiriin tekemään tuhojaan. Bioenergian osalta ei sanota ”kanto”, vaan sanotaan ”bioenergiajae”, koska muuten voimalaitoksen pihalle manataan kantoja.

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunnan linjauksen mukaan harvennuspuut, kannot ja runkopuut saisivat bioenergiastatuksen. Onko todellakin näin, että runkopuuta voitaisiin tuupata voimalaitosten kattilaan bioenergian status kyljessä — sitä puun parasta osaa, josta voidaan sahata lautoja ja muuta kivaa? Monelle metsänomistajalle taitaa olla yhdentekevää, mitä runkopuulle tapahtuu, kunhan siitä vaan saa parhaan mahdollisen hinnan — jos voimalaitosten omistajat maksavat siitä enemmän kuin puunjalostusteollisuus, niin tämähän on vain hyvä asia. Olen kuitenkin ymmärtänyt väärin. ”Runkopuu”-sanalla tarkoitetaankin tässä yhteydessä puun latvusta. Suuressa puussa latvus on pitkä ja latvuksen kohdalta runko voi olla melko paksu — ”oikean” runkopuun paksuinen, mutta silti puunjalostukseen kelpaamaton. OK — nyt kyllä nolottaa. Ei siis ihme, että metsäteollisuus ei asiasta ole älähtänyt. Latvus ei olekaan se joulutähteä varten varattu kymmenen senttimetrin pätkä, joka lähes aina katkea joulukuusta kotiin roudattaessa. Koko joulukuusihan voi olla suuren kuusen latvus, valistaa metsätieteitä opiskeleva tyttäreni. Jos kerran latvus on ”kaadetun puun hakkuutähteeksi jäävä latvaosa, kun puunrungosta on katkaistu tukit ja kuitupuut”, niin miksi ihmeessä bioenergian kestävyyskriteereistä viestitettäessä latvusta kuvaamaan on valittu ”runkopuu”-sana. Minun olisi siis pitänyt tietää luonnostaan, että kun sanotaan ”banaani”, niin tarkoitetaan ”omenaa” — olen kuitenkin pihalla kuin voimalaitoshake.

Mitä Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta sitten oikeastaan päätti bioenergian kestävyyskriteereistä. Kiinteän biopolttoaineen käyttöä ei rajoiteta energiantuotannossa, mutta bioraaka-aineisiin perustuvien polttonesteiden valmistusta sen sijaan halutaan kontrolloida (tämä tulkinta ainoastaan sillä edellytyksellä, että olen ymmärtänyt asian oikein). Tämä tarkoittaa sitä, että harvennushakkuista kerättävää tavaraa, kantoja ja puiden latvuksia voidaan polttaa voimalaitoksissa ja tällä tavalla tuotettu energia on päästötöntä bioenergiaa. Biopolttonesteitä valmistaville yrityksille on kuitenkin tiedossa rajoitteita. Ympäristövaliokunnan päätös siis synnytti ilonaiheita, mutta myös syitä synkistelyyn — tässä mielessä perinteet näyttävät jatkuvan.

Kuinka merkittävä ympäristövaliokunnan päätös sitten on? Euroopan unionin päätöksentekokoneessa asia on ehtinyt vasta puolimatkaan — asiaa haketetaan vielä parlamentissa ja sen jälkeen EU:n jäsenmaiden pääministereistä koostuvan Eurooppa-neuvoston, EU-komission ja europarlamentin välisissä kolmikantaneuvotteluissa. Vielä ei kenelläkään ole syytä henkseleiden paukutteluun tai tuhkan ripotteluun.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö