20.01.2016, kello 14.59

Kaukolämmön tuotanto vihertyy

Biopolttoaineiden osuus kasvaa

Puulla ja biopolttoaineilla tuotetun kaukolämmön osuus harppasi 33 prosenttiin vuonna 2015. Viime vuonna Suomi käytti kaukolämpöä 33 terawattituntia.

Kaukolämmön kysyntä laski viime vuonna viisi prosenttia vuoteen 2014 verrattuna. Syynä oli ennätyksellisen lämmin vuosi, mikä vähensi rakennusten lämmityksen tarvetta. Toisaalta kesä oli kylmä, mikä vähensi kaukojäähdytyksen kysyntää. Kaukojäähdytystä toimitettiin asiakkaille viime vuonna yhteensä 181 700 megawattituntia, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Biopolttoaineiden käyttö kasvoi kaukolämmön tuotannossa. Vuonna 2015 biopolttoaineiden osuus oli jo 33 prosenttia. Myös teollisuuden ylijäämälämmön ja hukkalämmön käyttö kaukolämmön tuotannossa on kasvussa. Niiden osuus oli viime vuonna 3,3 prosenttia.

Kivihiilen osuus Suomen kaukolämmön tuotannossa oli viime vuonna 21,4 prosenttia, maakaasun 20,3 prosenttia, turpeen 15 prosenttia ja öljyn 2,5 prosenttia. Kaukolämmön tuotannon polttoaineista 64 prosenttia aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Kotimaisten polttoaineiden käytön osuus kaukolämmön tuotannossa oli 56 prosenttia.

Hiilidioksidipäästöt laskussa

Biopolttoaineiden käytön lisääntyminen kaukolämmön tuotannossa vähensi hiilidioksidipäästöjen määrää 15 prosentilla vuonna 2015. Kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt olivat viime vuonna 5,1 miljoonaa tonnia.

Teollisuuden hukkalämmön käyttö, savukaasujen lämmön hyödyntäminen ja tietokonesaleista talteen otettava lämpö kaukolämmön tuotannossa vähentää myös tarvetta käyttää päästöjä aiheuttavia polttoaineita. Lähes kaikissa suomalaisissa kaukolämpöverkoissa voidaan käyttää kustannustehokkaasti hyväksi monenlaista hukkalämpöä.

Sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksissa jauhettiin 74 prosenttia suomalaisten tarvitsemasta kaukolämmöstä. Lisäksi sivutuotteena syntyi 11,8 terawattituntia sähköä. Loput kaukolämmöstä tuotettiin lämpökeskuksissa.

Noin 45 prosenttia Suomen rakennuskannasta lämmitetään kaukolämmöllä.

Lisää vuoden 2015 kaukolämpötietoa voi ladata omalle koneelle täältä.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit