25.10.2018, kello 09.56

Tarvitaan lisää latauspisteitä

Brittien sähköautoilu käännekohdassa

Sähköautojen määrä Britanniassa on kasvanut tasaisesti, mutta kasvun pysyminen entisellään ei ole kirkossa kuulutettua. Sähköautoilun infrastruktuurin, eli lähinnä latauspisteiden lisääntyminen ei ole pysynyt samassa tahdissa.

Palveluihin keskittynyt asiantuntijayhtiö PwC sanoo, että on välttämätöntä rakentaa lisää latauspisteitä, jotta sähköautojen kasvu voisi jatkua entiseen tapaan. Yhtiön mukaan Britannian on varmistettava sähköautoilijoille mahdollisimman sujuvat latausmahdollisuudet, mikäli se aikoo tulla vähähiilisen liikenteen johtavaksi maaksi.

Sähköautojen määrä on Britanniassa kasvanut vuosien 2011 ja 2017 välillä 89 prosentin vuosivauhtia, siis lähes kaksinkertaistunut vuosittain. Siihen verrattuna latauspisteiden ja muun infran kasvu on ollut hidasta – vain 44 prosenttia.

PwC:n raportti osoittaa, että latauspisteitä on otettu käyttöön eniten suur-Lontoon alueella (22%), Skotlannissa (15%) ja kaakkoisessa Englannissa (14%), jotka yhteensä vastaavat yli puolet koko Britannian sähköautoinfrasta.

- Britannian sähköautojen latausmarkkina on kiistämättä Euroopan edistyneimpiä. Meillä on myös EU-maiden suurimpia sähköautokantoja perinteisen autokannan rinnalla, energiasta vastaava PwC:n johtaja Steve Jennings sanoo.

Jenningsin mukaan on siksi tärkeää, että Britannia pitää kiinni menestyksestään. Se edellyttää sellaista kaupallista ympäristöä, joka tarjoaa monenlaisia latausmahdollisuuksia sähköautoileville asiakkaille.

Lähde: EnergyLiveNews

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Schutterstock

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit