01.12.2016, kello 10.20

Nordenergi-yhteistyö tiivistyy

Brysselin yhteistoimisto avattiin

Energiateollisuus ry ja sen pohjoismaiset sisarjärjestöt Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista avasivat maanantaina 28.11. yhteistoimiston Brysselissä. Tavoitteena on yhdistää lobbausvoimaa konkreettisella tavalla – ja tietysti säästää kustannuksia.


Nordenergin puheenjohtaja Oluf Ulseth avasi virallisesti pohjoismaisen yhteistoimiston Brysselissä 28.11.2016.

Yhteistoimiston perustaminen on jatkoa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla jo perinteeksi muodostuneelle tiiviille yhteistyölle. Eikä sattuma, että toimisto avattiin pari päivää ennen kuin komissio julkisti talvipakettinsa, jossa tulevan energiapolitiikan yhdeksi kulmakiveksi mainitaan pohjoismaiset sähkömarkkinat.

- Eurooppa on keskellä perusteellista energiamurrosta, ja uskomme että entistä syvällisempi markkinaintegraatio on tarpeen. Siksi tervehdimme ilolla poliittisia aloitteita, jotka parantavat markkinoita, vahvistavat yhteistyötä ja oikovat vinoumia, Nordenergin puheenjohtajana tänä vuonna toimiva Energi Norgen toimitusjohtaja Oluf Ulseth sanoi toimiston avajaistilaisuudessa.

Tilaisuuteen osallistui myös komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen, joka totesi pohjoismaisen sähkömarkkinayhteistyön näkyneen ennen kaikkea uusiutuvan energian merkittävänä kasvuna. Mikäli näin halutaan muuallakin Euroopassa, tarvitaan Kataisen mukaan samankaltaista markkinayhteistyötä koko unionin alueella.

Alan pohjoismaisten järjestöjen, Energiföretagen Sverigen, Dansk Energin, Energi Norgen, Samorkan ja Energiateollisuus ry:n lisäksi yhteistoimistossa pitävät majaa kolme alan yritystä - Agder Energi, DONG Energy ja Fortum.

Kuva: Energi Norge

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit