21.06.2016, kello 15.50

Hyvin hoidettu kriisiviestintä

Elenian Heini Kuusela-Opas palkittiin

Viestinnän ammattilaisen yhdistys ProCom on palkinnut kunniamaininnalla Elenian viestintäjohtajan Heini Kuusela-Oppaan. Palkinto myönnettiin esimerkillisestä kriisiviestintätyöstä sähkönjakelun suurhäiriössä, jonka aiheutti laaja lumimyrsky viime vuoden marraskuussa.

ProComin vuoden viestintäpalkintojen tuomaristo perusteli Kuusela-Oppaan palkitsemista muun muassa sillä, että sähköverkkoyhtiö Elenian kriisiviestintä palveli tiedolla koko kriisin ajan ja myös sen jälkeen. Media luotti Elenian kykyyn palvella, mikä välittyi jatkuvana neutraalina uutisointina.

– Kriisi ei myöskään eskaloitunut sosiaalisessa mediassa. Vaikka palaute oli terävääkin, kyselyihin somessa vastattiin ripeydellä, joka esti somerähinän ja piti asiavetoisuuden päällimmäisenä, raati totesi valinnastaan.

Tuomariston mukaan Heinin Kuusela-Oppaan vahvuutena on empatian osoittaminen. Hän teki vaativaa työtään sähköttä jääneitä ajatellen. Välittäminen näkyi ihmisille esimerkiksi median välityksellä: rauhallinen ja miellyttävä esiintyminen antoi käsityksen siitä, että kriisinhoito on hyvin hallussa ja ratkeaa pian.

Kuva: Elenia

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Onnittelut

Onnittelut Heini!

Helena Auvinen - to elok. 09 11:02:48 2018