04.07.2014, kello 14.26

Energiatehokkuustavoite jäänee odotuksia alhaisemmaksi

Komissio julkistaa lähiaikoina ehdotuksensa EU:n energiatehokkuustavoitteeksi vuodelle 2030. Sen odotetaan olevan selvästi alhaisempi kuin mitä monet asianosaiset ja poliitikot pitävät sopivana. Tavoite lienee jopa alhaisempi kuin komission oma vaikutusarvioanalyysi antaisi olettaa. Lisäksi se olisi ei-sitova, vaikka vaikutusarvioiden mukaan sitova olisi tehokkaampi.

Komission julkisuuteen vuotaneessa luonnosesityksessä energiatehokkuustavoitteeksi suositellaan 30–35 prosenttia. Mutta vieläkin pienemmistä prosenttiluvuista on ollut puhetta - ja jopa komission huipulla. Puheenjohtaja Barroson ja energiakomissaari Oettingerin huhutaan keskustelleen 25–27 prosentin tavoitteesta, joka pohjautuisi ”business as usual”-skenaarioon.

Monissa tahoissa tällaiset luvut ovat herättäneet epäluuloa, varsinkin energiatehokkuuspalveluja tarjoavissa yrityksissä, ympäristöjärjestöissä ja edellisen europarlamentin parissa. Näille sopiva tavoiteprosenttiluku olisi 40.

Energy Postin Brysselin kirjeenvaihtajan Sonja van Renssenin mukaan odotuksia alhaisempi tavoite johtuu siitä, että korkeamman tavoitteen pelätään aiheuttavan jäsenmaille huomattavia etukäteiskustannuksia ja painavan päästöoikeushintoja alaspäin.

Komission luonnosesitys on vielä työn alla ja se julkistettaneen myöhemmin heinäkuussa. Mutta Brysselissä kiertäneen version mukaan komissio suosittelee 30 prosentin energiatehokkuustavoitetta vuodelle 2030 “säilyttääkseen energiatehokkuuden edistämispolitiikan nykyisellä tasolla” ja 35 prosentin tavoitetta “ottaakseen huomioon energiatehokkuuden merkityksen kasvun Euroopan energiaturvallisuusstrategiassa sekä kasvun ja työllisyyden edistämisessä”.

Komission vaikutusarvioanalyysi

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit