27.07.2016, kello 15.01

Kantaverkkoa uusitaan ja vahvistetaan

Fingridillä käynnissä mittavat investoinnit

Kantaverkkoyhtiö Fingridillä on käynnissä 260 miljoonan euron investointiohjelma Länsi-Suomessa. Kokonaisuus muodostuu 29 osaprojektista, joista on tänä vuonna meneillään 17.

– Fingridin on panostettava kantaverkon kehittämiseen tulevaisuuden sähköjärjestelmän asettamien uusien vaatimusten vuoksi. Vahvemmalla sähköverkolla turvaamme alueellisen sähkönsaannin ja mahdollistamme tuuli- ja ydinvoiman liittämisen sähköverkkoon, Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoo yhtiön puolivuosikatsaustiedotteessa.

– Tärkeä osa valmistui huhtikuussa, kun vahva siirtoyhteys Kristiinankaupungista Vaasaan ja siitä edelleen Kokkolaan otettiin käyttöön.

Suomen kantaverkon vanhimmat osat lähestyvät 90 vuoden ikää. Kaakkois-Suomen ja Lounais-Suomen välistä "Rautarouvaksi" kutsuttua Suomen vanhinta voimajohtolinjaa uudistetaan vaiheittain. Uusimistöiden kustannukset ovat 135 miljoonaa euroa.

– Osana tätä hanketta otimme maaliskuussa käyttöön 80 kilometrin voimajohdon Hausjärven Hikiän ja Forssan välillä. Seuraavaksi työt etenevät Forssasta länteen Liedon suuntaan, jossa nykyaikaistamme lähes 70 voimajohtokilometriä, Ruusunen toteaa.

Kuva: Fingrid Oyj

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit