Tiede kuvaa todellisuutta teorioiden ja tutkimuksen avulla. Usein tieteen avulla hankitun tiedon sanotaan olevan "parasta" ja "luotettavinta" tavaraa, mitä kuvitella saattaa. Entä jos tieteelliseen tutkimukseen perustuva tieto onkin ristiriitaista, tulkinnanvaraista tai jos tutkimuksen rajaus sisältää arvovalintoja.

Bioenergian käyttö ja metsäkeskustelu sisältävät paljon ristiriitaisuuksia — ainakin ei-niin-ammattilaisen näkökulmasta. Toisaalta tiedeyhteisö kehottaa käyttämään metsiä ilmastopolitiikan työkaluna ja samaan aikaan ohjeistaa pitämään näpit irti metsistä. Tietoa päätöksenteon pohjaksi kaipaava päättäjä on kaarnaveneellään hukassa monenlaisen tiedon ristiaallokossa. Asetelma lisää päättäjän mahdollisuuksia lähestyä asiaa pari pykälää ideologisemmin — arvoilla höystäen ja tieteen sivuuttaen — jolloin päätökset karkaavat entistä kauemmaksi tieteellisistä johtopäätelmistä.

Poistuin World Energy Councilin metsäseminaarista ristiriitaisin mielin. Mikäli tieteen yhä sanotaan kuvaavan todellisuutta teorioiden ja tutkimuksen avulla, en enää tiedä missä todellisuudessa elän. Minulle kerrottiin, että maapallon ilmasto ei pelastu, vaikka fossiilisten polttoaineiden käyttöä korvattaisiin hakkaamalla kaikki maailman hakattavissa olevat puuvarat ja ne poltettaisiin voimalaitosten kattiloissa sähköksi ja lämmöksi. Ilmaston kannalta olisi parempi, jos puiden vain annettaisiin kasvaa, jotta niistä kehittyisi entistä suurempi hiilidioksidivarasto.

Toinen tutkija kuitenkin todisti, että hakkuiden lopettaminen ja vähentäminen eivät johda ilmaston kannalta hyvään lopputulokseen. Esimerkiksi Kanadan metsissä on tapahtunut massiivisia metsätuhoja sen jälkeen, kun hakkuita vähennettiin. Tosin Kanadan metsätuhojen suurimmaksi syylliseksi paljastui ilmaston ja talvien lämpeneminen, jotka auttavat puita järsiviä ötököitä talvehtimaan. Aikaisempaa lämpimimmissä olosuhteissa ötökät pääsevät lisääntymään vauhdilla, jolloin ne myös popsivat suihinsa entistä enemmän puiden elämänlankoja.

Tähän mennessä Kanadassa on jo tuhoutunut metsää sellainen määrä, joka vastaa noin puolta koko Suomen metsävarannoista. Samalla väheni kanadalaisen metsän kyky sitoa hiilidioksidia ilmasta. Se jäi kuitenkin epäselväksi, olisiko metsien hakkuilla voitu vähentää metsien hyönteistuhoja.

Kolmas tutkija hämmensi soppaa toteamalla, että kaikenlaisen tavaran polttamiseen perustuva energiantuottaminen on jo lähtökohtaisesti älytöntä.

Saamani opetuksen perusteella metsien käyttö ei siis ole ilmastomuutoksen torjumisen kannalta hyödyllistä, mutta sekään ei ole hyvä juttu, jos metsiä ei käytetä. Vaikka mieleni on nyt täynnä metsäpoliittisia ristiriitoja, ei minun onneksi tarvitse päättää bioenergian käytön linjauksista tai säännöistä.

Energiayhtiöillä ei ole yhtä helppoa. Ne joutuvat elämään tässä todellisuudessa tai lukuisissa tiedeyhteisön maalaamissa rinnakkaistodellisuuksissa. Energiayhtiöt joutuvat huomaamaan, että bioenergiaan panostaminen ei aina ole energiametsikössä tanssimista tai edes pajupusikoissa loikkimista. Tehdyt investointipäätökset ovat joka päivä läsnä — on toivottava parasta ja odotettava pahinta, kun poliittiset päättäjät justeeraavat bioenergian ja metsäenergian käytön sääntöjä kuosiin. Todennäköisesti tarjolla on vielä yllätyksiä, kun kerran tiedeyhteisökin tarjoilee asiasta ristiriitaisia tulkintoja.

Sääntöjen muuttuminen tai muuttaminen kesken kaiken on investointeja tehneille pahinta myrkkyä. Jos "säännöt", eli lainsäädäntö tai regulaatio muuttuvat, voi sääntöjen muuttaminen viedä taloudellisen pohjan jo tehdyltä investoinnilta — vähintäänkin uusia kulunkeja saattaa olla tiedossa.

Epävarmuus johtaa investointipäätöksissä tarttumaan "varmoihin valintoihin". Uuden teknologian tai radikaalien innovaatioiden valitseminen voi aiheuttaa yllätyksiä, konservatiiviset ratkaisut saattavat ehkä tuoda kaivattua vakautta. Asetelma ei kuitenkaan edistä biotalouden kehittymistä.

Sekavassa investointiympäristössä yksityinen raha välttelee poliittisesti epävarmoja kohteita. Tämä taas johtaa siihen, että uusien ratkaisuiden turvaksi hingutaan entistä enemmän julkista rahaa.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö