Investointivaiheessa olevat yritykset ovat lobanneet tukijärjestelmää kiivaasti. Osallisiksi ovat halunneet niin tuuli-, vesi-, kuin biovoimakin.

Hallituksen esityksen mennessä eduskuntaan tavoitteena oli järjestää useampi kilpailutus yhteensä 2 terawattitunnista – nyt tavoitteena on järjestää yksi kilpailutus. Tukijärjestelmästä tuskin voidaan enää puhua, nyt puhutaan yhdestä kilpailutuksesta.

Tukijärjestelmän aikaan saamista on hoputettu monella eri syyllä. Toisaalta on sanottu, että investointien liikkeelle laittamiseksi ja hankeosaamisen säilyttämiseksi tarvitaan tukijärjestelmä. On myös sanottu, että mitkään investoinnit eivät kannata ilman tukijärjestelmää.

Sanojat ovat olleet usein niitä, joilla on käsi ojossa. Toisaalta on kerrottu, että kilpailutuksella saadaan tarvittavaa tietoa eri teknologioiden kustannustasoista. Myös ideologiat ja erilaiset tavoitteet sävyttävät keskustelua puolesta ja vastaan.

Hyvää eilisessä on se, että vatvominen kilpailutuksen ympärillä loppuu ja siirrytään toimeenpanoon, joka tulee tehdä huolellisesti. Toimijoille tulee aito mahdollisuus osallistua kilpailuun. Toki rahat tukijärjestelmään on vielä saatava valtion budjettiin.

Tuulisähköä markkinaehtoisesti?

Kaikkein parasta eilisessä on, että TuuliWatti ilmoitti investoivansa ilman tukijärjestelmää uuteen tuulivoimapuistoon ja alkavansa toteuttaa uutta strategiaansa. Aiemmin talvella Oulun Energia teki investointipäätöksen sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksen (CHP) rakentamisesta. Nämä ovat hienoja päätöksiä ja kertovat luottamuksesta sähkö- ja energiamarkkinoiden – korostan markkinoiden – tulevaisuuteen.

Vähän on edelleenkään keskusteltu siitä, minkälaista haittaa uuden tukijärjestelmän valmistelu on aiheuttanut tai saavutetaanko uudella järjestelmällä mitään sille asetetuista tavoitteista?

Mieleeni nousee muutamia vähemmän julkisuudessa tai päätöksenteossa keskusteltuja kysymyksiä:

Voiko olla niin, että toisin kuin tavoiteltiin, tukijärjestelmän valmistelu on hidastanut alan kehitystä? Olisi kiinnostavaa tietää: Kuinka paljon energia-alalla on hankkeita, jotka odottavat investointipäätöstä vain sen takia, että ne kärkkyvät mukaan valmisteilla olevaan tukijärjestelmään? Olisivatko ne toteutuneet jo aikoja sitten ilman poliittisten päättäjien luomia odotuksia?

Saadaanko kilpailutuksen avulla selville eri teknologioiden kustannustasoja? Senhän ratkaisee tarjouskäyttäytyminen. Tuleeko tukijärjestelmässä syntymään kilpailua tuotantokustannuksilla vai onko järjestelmä vain tuottajien keino hankkia markkinahintasuojaus heille sopivaan tasoon? Jos tuottajat suojaavat tuotantoaan, sillä ei ole niinkään tekemistä tuotantokustannusten kanssa. Enemmän tarjous tulee kertomaan vaikkapa tarjoajan markkinaodotuksista ja riskitasosta.

Järjestelmää on perusteltu paljon myös sillä, että hankeosaamista pitää säilyttää Suomessa. Tuulivoimayhdistyksen hankelistan mukaan Suomessa on tuulivoimahankkeita 15 500 megawatin edestä ja tuulivoimayhdistyksen mukaan uusia hankkeita tulee jatkuvasti vireille. Nyt hyväksytystä järjestelmästä osalliseksi pääse joitain satoja megawatteja.

Hankkeiden määrä on kasvanut ilman lupausta tuesta. Päinvastoin, poliitikot ovat jo ilmoittaneet, että valmisteltava tuki tulee olemaan viimeinen.

Missä on kansantaloudellinen järki?

Onko niin, että tukijärjestelmistä on muodostumassa yrityksille riskitekijä ja hallinnollinen taakka, jossa ei parhaat investoinnit halua edes olla mukana? Käykö niin, että tuilla rahoitetaan toiseksi parhaita hankkeita? Ja onkohan tässä kansantalouden näkökulmasta mitään järkeä?

Myönnän, että kyse on osin jälkiviisaudesta. Tarjoan kuitenkin muutamia oppeja jatkoon:

Investoinnit suuntautuvat uusiutuviin ja päästöttömiin tuotantomuotoihin ilman tukia. Tukia enemmän vaikuttavat oikeat markkinatekijät, kuten EU:n päästökaupassa tapahtunut päästöjen hintojen kolminkertaistuminen ja sähkön markkinan selvä nouseminen.

Tärkein oppi on kuitenkin se, että poliitikkojen ei tule pettää investoijien luottamusta markkinaehtoiseen tulevaisuuteen. Uusia markkinoille haitallisia tukijärjestelmiä ei tule ottaa käyttöön, eikä niistä tule tehdä vaalilupauksia.

Uusien tukien valmistelu on vaikeaa. Niiden hyväksyttävyys on kyseenalaista ja poliittinen päätöksenteko laahaa perässä. Kun ollaan uuden äärellä, poliittisella sekaantumisella on jopa riskinä hidastaa kehitystä.

Antti Kohopää
Kirjoittaja on Energiateollisuuden asiantuntija, joka tuntee muun muassa tuet ja tukijärjestelmät.

EDIT. Juttua on editoitu 25.5. poistamalla jutusta vertailu vuoden 2016 tietoihin kehitteillä olevista tuulivoimahankkeiden kokonaismäärästä (13 000 MW), sillä käytetyt luvut eivät ole vertailukelpoisia perusteissa tapahtuneiden muutosten takia.