Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen esitteli Katowicen ilmatokokouksen tuloksia Helsingissä 17.12.2018.

Hiilidioksidipäästöt vähenevät, kun päästöillä on riittävän korkea hinta. Tämän on osoittanut Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä. Olipa sitten kyseessä hiilipäästöjen verottaminen tai päästökaupan kaltainen markkinaehtoinen järjestelmä, tuo hiilipäästöjen hinnoittelu myös muunlaisia hyötyjä kansainvälisen ilmastopolitiikan harjoittamiseen. Kun päästöt hinnoitellaan, on päästöjen todentamista varten kehitettävä tehokkaita raportointityökaluja. Raportointia tarvitaan myös ilmastopolitiikan toteuttamisessa.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mielestä hiilen globaali hinnoittelu ei ole kuitenkaan yksinkertaista, vaikka siltä se kuulostaakin.

— Luonnontieteet osoittavat meille vähennettävien päästöjen määrän, tekniset tieteet osoittavat meille keinot päästöjen vähentämiseksi ja taloustiede kertoo, mitä lysti maksaa. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tai sosiaalisen kestävyyden periaatteita ei voi kuitenkaan sivuuttaa. Niiden arvioimiseen tarvitaan politiikkaa, jotta päätöksille saataisiin myös kansalaisten tuki.

Sosiaalisen kestävyyden periaatteet ovat erilaisia eri maissa, mikä tekee hiilen hinnoittelun vaikutuksien arvioimisesta astetta hankalampaa. Ranskassa keltaliivit nousivat vastustamaan polttoaineiden hinnankorotuksia, Suomessa autoilijat pahoittivat mielensä liikenteen päästöjen vähentämistä koskevista ehdotuksista ja monissa hiiltä tuottavissa maissa kaivosmiehet ovat takajaloillaan hiilen alasajoa koskevista ajastuksista.

Katowicen ilmastokokouksessa ei käsitelty hiilen hinnoittelun mekanismeja eikä puhuttu muutenkaan markkinamekanismeista. Tästä huolimatta Katowicessa oli kyse myös rahasta — viime kädessä hiilen hinnasta.

— Monet maat painavat toimillaan hiilen ja hiilipäästöjen hintaa jatkuvasti alaspäin, vaikka ilmastopolitiikan kannalta pitäisi toimia päinvastoin, Tiilikainen huomauttaa.

— Maailmassa käytetään vuosittain neljäsataa miljardia euroa hiilipäästöjä aiheuttavien raaka-aineiden käytön tukemiseen. Samalla mietitään mistä saataisiin sata miljardia euroa kasaan päästöjen vähentämistä varten.

Tiilikainen toteaa, että kansainvälinen ilmastopolitiikka kyllä rohkaisee hiilipäästöjen hinnoitteluun. Ohjauksella ei kuitenkaan puututa siihen, millä tavalla asia hoidetaan käytännössä. Ratkaisut ovat kansallisia kysymyksiä.

— Vaikka päästökauppa on Euroopan unionissa havaittu tehokkaaksi tavaksi saada hiilipäästöille hinta, voi sen toteuttaminen globaalina järjestelmänä olla hankalaa.

Tavoitteet saavutettiin

Tiilikainen mielestä Katowicen ilmastokokouksessa saavutettiin ne tavoitteet, joita varten kokous järjestettiin. Kun Pariisissa sovittiin päästövähennyksistä periaatteellisella tasolla, luotiin Katowicessa säännöt käytännön toimille. Tiilikainen ihmetteleekin sitä, miksi suomalaisessa keskustelussa kritisoidaan kokousta kunnianhimon puutteesta.

— Katowicen kokous päätti kaikille maille yhteisistä säännöistä ja joustojen käytöstä. Tämä oli kokouksen tavoite. Markkinamekanismeista ei sovittu, mutta niistä keskustellaan seuraavissa kokouksissa, tiivistää Suomen pääneuvottelija Outi Honkatukia.

Honkatukia huomauttaa, että kahtiajako teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden kesken on nyt historiaa. Ainoastaan rahoituksen osalta teollisuusmaiden ja kehittyvien maiden välinen jako säilyi. Sovitut päästövähennystoimet ovat myös aikaisempaa läpinäkyvämpiä.

— Kehittyvät maat voivat käyttää joustoja, jos ne eivät kykene vähentämään päästöjään yhtä ripeästi kuin teollisuusmaat. Joustot on kuitenkin aina perusteltava ja aikataulutettava eikä toimista voi valita pelkästään itselle mieluisimpia.

Suomen raportointiin ei muutoksia

Kattavasta raportoinnista sopiminen on Katowicen ilmastokokouksen tärkeintä antia. Kattavan raportoinnin avulla voidaan seurata Pariisissa annettujen lupausten toteutumista ja arvioida niiden riittävyyttä. Raportoinnin säännöt ovat teollisuusmaille ja kehittyville maille samat. Joustoja saaneet maat taas eivät voi valita mistä raportoivat ja mistä eivät — joustokäytäntö on tiukkaa.

Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Riitta Pipatti arvioi, että Suomen raportointivelvoitteisiin ei ole tulossa muutoksia.

— Suomen raportointi päästövähennystoimista on ollut tähänkin asti korkeatasoista. Kansallisten politiikkatoimien raportointiin sen sijaan on tulossa kaikkia koskevia muutoksia. Politiikkatoimien raportoinnista tulee aikaisempaa kattavampaa.

Tiilikainen kertoo tyytyväisenä, että pohjoismaat ovat saaneet kokoaan suuremmat painoarvon kansainvälisen ilmastopolitiikan foorumeilla. Tämä näkyi myös Katowicessa.

— Pohjoismaat ovat sopivalla tavalla pieniä maita. Pohjoismailla on myös näyttöjä onnistuneen ilmastopolitiikan toteuttamisesta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kansallinen hyvinvointi ei heikkene, vaikka päästöjä vähennetään.

— Lisäksi pohjoismailla on hyvä historia eri maiden kanssa tehdystä yhteistyöstä. Tätä mainetta kannattaa vaalia.

Tiilikaisen mielestä Suomen olisi nyt kyettävä tekemään parlamentaarisia päätöksiä ilmastopolitiikan jatkosta. Jatkuvuutta tarvitaan, vaikka hallitukset vaihtuvat.

— Erityisesti jatkuvuutta tarvitaan ensi vuonna, kun Suomi on Euroopan unionin puheenjohtajamaa. Suomen puheenjohtajakauden hyvä tavoite olisi nollapäästöt vuoteen 2050 mennessä.

KAINALOSSA

Kyseenalaistaminen toi huomiota

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkisti kriittisen ilmastomuutosta koskevan raporttinsa sopivasti reilu kuukausi ennen Katowicen ilmastokokousta. Sen mukaan Pariisissa sovittu ilmaston lämpenemisen rajoittaminen kahteen asteeseen ei riitä, vaan rajaksi pitäisi asettaa 1,5 astetta.

Katowicen ilmastokokouksessa muutama maa kyseenalaisti IPCC:n raportin. Suomen pääneuvottelija Outi Honkatukia toteaa, että raportista peräti riideltiin. Silti raportin sisältöön ei otettu suoraan kantaa.

Honkatukia huomauttaa, että aikaisemmin mikään IPCC:n raportti ei ole saanut yhtä paljon huomiota tai julkisuutta. Riita raportin sisällöstä vain lisäsi sen huomionarvoa.

— Julkisuudenhallinnan kannalta parempi olisi ollut vain todeta, että ihan kiva raportti. Tämän jälkeen kukaan ei olisi kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota.

teksti Petri Sallinen / kuva Lehtikuva Oy