17.12.2015, kello 15.15

Analyytikot Saksan sähkömarkkinoista

Hintakehitys entistä ailahtelevammaksi

Saksan sähkömarkkinoiden spot-hinnat liikkuvat entistä enemmän nollan euron molemmin puolin. Mutta sen ennakointi, milloin ne kääntyvät selvästi negatiivisiksi, vaikeutuu entisestään, kun pienetkin säänvaihtelut vaikuttavat voimakkaasti uusiutuvan tuotantoon

Näin arvioi energiamarkkinoita analysoiva Montel. Sen mukaan Epex Spotin päivän yli – huutokaupassa on tänä vuonna koettu 20 päivän aikana yhteensä 115 negatiivisen hinnan tuntia. Viime vuonna niitä oli 13 päivän aikana 64 tuntia.

Kun hinnat kääntyvät negatiivisiksi, myyjät maksavat ostajille saadakseen sähkönsä kaupaksi. Miinusmerkkisiä hintoja saadaan, kun uusiutuvilla tuotettua sähköä tulee verkkoon paljon tilanteessa, jossa sähkön kysyntä on alhaista.

Keskimääräinen negatiivinen tuntihinta on tänä vuonna ollut -7.90 euroa/MWh. Viime vuonna vastaava hinta oli vielä syvemmässä kuopassa: -12.53 euroa/MWh.

Vaikka ensi vuonna tällaisia hintoja ei tulisikaan samassa mitassa, Euroopan suurimmilla sähkömarkkinoilla koetaan vähintään 164 tuntia hintatasoa, joka vaihtelee 1 euron ja -1 euron välillä, berliiniläinen konsulttifirma Energy Brainpool ennustaa.

Mallinnushaasteita

Analyytikkojen mukaan nollan ympärillä pyöriviä hintoja on vaikea mallintaa, kun pienikin sään muutos voi johtaa 10 sentin hintaheilahdukseen suuntaan tai toiseen. Joulukuun juhla-aikana on usein nähty negatiivisia hintoja, kun on tuullut kunnolla ja sähkön kysyntä ollut vähäistä.

– Odotamme yleensä negatiivisia tuntihintoja joulun aikaan, mutta tällä hetkellä markkinat ennakoivat sitä ja siksi saamme nähdä, että perinteisillä voimalaitoksilla toimitaan nyt toisin, sanoo Markedskraftin vanhempi analyytikko Nadim Kaabour.

– Hiili- ja maakaasusähkön tuottajat toimivat aiempaa joustavammin ajamalla laitoksia pienillä tai suurilla tehoilla, tai irrottamalla ne verkosta, kun näköpiirissä on kovaa tuulta ja alhaista kulutusta.

Uusi vuosi – uudet säännöt

Mutta eivät kaikki uusiutuvan tuottajatkaan enää pitkään nauti negatiivisista tuntihinnoista, jos ne kestävät yli 6 tuntia peräjälkeen. Vuoden 2016 alusta lähtien Saksan uusiutuvan energian lakia muutetaan niin, että uudet uusiutuva energian laitokset eivät enää saa 6 tunnin rajan ylittävästä tuotannosta tukea.

Muutoksella päättäjät pyrkivät pakottamaan uusiutuvan energian tuottajat markkinatavoille. Muutos ei kuitenkaan koske jo rakennettuja, toiminnassa olevia laitoksia.

Vuonna 2015 päivän yli – hinnat ovat olleet Saksan markkinoilla “punaisella” 6 tuntia tai enemmän kuusi kertaa, vuonna 2014 näin kävi viisi kertaa.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit