10.11.2015, kello 10.19

Hiilijalanjälki pienenee

Ilmarinen kaukojäähdytyksen suurkäyttäjä

Ilmarinen on ottanut käyttöön kaukojäähdytyksen useassa omistamassaan kiinteistössä. Eläkevakuutusyhtiö on kaukojäähdytyksen käyttöön otolla halunnut lisätä kiinteistöjensä ympäristöystävällisyyttä ja pienentää niiden hiilijalanjälkeä.

‒ Olemme yksi Helsingin suurimmista kaukojäähdytyksen käyttäjistä. Olemme myös linjanneet, että tulevaisuudessa peruskorjausten yhteydessä kaikki kaukokylmäverkoston alueella sijaitsevat rakennukset liitetään kaukojäähdytyksen piiriin aina kun se vain on mahdollista,  Ilmarisen kiinteistöjohtaja Tomi Aimonen sanoo.

Vuonna 2014 Ilmarisen kiinteistöjen kaukojäähdytysratkaisut pienensivät hiilidioksidipäästöjä 2,3 miljoonaa kiloa verrattuna siihen, että olisi käytetty tavanomaisia jäähdytysjärjestelmiä.

Ilmarisen noin kolmen miljardin euron kiinteistöomaisuus on painottunut voimakkaasti pääkaupunkiseudulle. Ilmarisen kokonaan tai pääosin omistamia keskustakiinteistöjä ovat muun muassa Kämp-kortteli, Postitalo, Hotelli Presidentti, Aleksi 13 ja WTC.

Kaukojäähdytys viisi kertaa energiatehokkaampaa kuin kiinteistökohtainen jäähdytys

Helsingin keskustan toimitilojen neliöistä kaukojäähdytyksen piirissä on noin 90 prosenttia. Kaukojäähdytyksessä jäähdytysenergia tuotetaan keskitetysti kaukolämmön tapaan ja jaellaan kiinteistöihin kaukokylmäverkostossa.

Kaukojäähdytys on tehokas tapa vähentää hiilidioksidipäästöjä sekä typen oksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen määrää. Kaukojäähdytyksen tuotannon energiatehokkuus on viisi kertaa parempi kuin kiinteistökohtaista jäähdytystä käytettäessä.


Kuva: Ilmarinen

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit