10.06.2016, kello 11.08

Sähkö- ja televerkot samoihin kaivantoihin

Infran rakentaminen helpottuu

Sähkö- ja televerkkojen yhteisrakentaminen on käsillä, sanoo johtaja Kenneth Hänninen Energiateollisuudesta. Mahdollisuus yhteisrakentamiseen syntyy teleoperaattoreiden suurista laajakaistainvestoinneista ja LVM:n aikeista helpottaa lupaprosesseja.

Kolme suurinta teleoperaattoria ja Finnet-liiton jäsenet ovat ilmoittaneet investoivansa seuraavien 8-10 vuoden aikana miljardi euroa kiinteän laajakaistaverkon rakentamiseen. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on taas luvannut oikaista prosesseja muun muassa niin, että luvanvaraiselle rakentamiselle riittäisi ilmoituksen tekeminen.

– Tämä luo hyvät edellytykset yhteisrakentamisen kehittämiselle ja samalla sähköverkon lupaprosessien keventämiselle, Hänninen toteaa.

Uudistushankkeiden taustalla on ministeri Bernerin toukokuun puolivälissä järjestämä laajakaistan toimintasuunnitelman round table – tilaisuus, johon energiapuolelta osallistuvat Kenneth Hännisen lisäksi Ari Koponen Carunasta, Petteri Kuuva TEMistä ja Simo Nurmi Energiavirastosta.

– Meidän viestimme oli selkeä: yhteisrakentamisen aika on nyt. Maakaapeleita rakennetaan vuodessa tuhansia kilometrejä. Valokuitua voidaan sijoittaa samaan kaivantoon kohtuullisin lisäkustannuksin.

Hännisen mukaan tapaamisessa tuotiin myös selvästi ilmi, että investointien edellytyksenä on kankeiden lupaprosessien sujuvoittaminen siirtymällä mahdollisimman laajasti ilmoitusmenettelyyn.

– Energiateollisuudessa on jo syksystä 2013 lähtien ajettu voimakkaasti lupaprosessien sujuvoittamista. Kuluvan vuoden aikana hanke on alkanut tuottaa konkreettisia tuloksia, Hänninen sanoo.

Kuva: Juhani Heikkinen/ KSOY

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Myös Finnet-liiton jäsenyhtiöt mukana

Mukana miljardin euron lupauksessa olivat myös Finnet-liiton jäsenyhtiöt - ei pelkästään kolme suurinta operaattoria. Finnet-liiton jäsenyhtiöt ovat investoineet viimeisen kymmenen vuoden aikana jo satoja miljoonia kuituyhteyksiin ja investoinnit siis jatkuvat.

Jarmo Matilainen, Finnet-liitto ry - pe kesäk. 10 15:14:37 2016

(Ei otsikkoa)

Nyt tekstissä mainittu myös Finnet-liiton jäsenet!

Jukka Kortelainen, Energiauutiset, toimitus

Jukka Kortelainen - pe kesäk. 10 15:20:23 2016