08.01.2016, kello 14.46

Verkonrakentamisalan muutokset jatkuvat

Infratek ostaa Pohjolan Werkonrakennus Oy:n

Kantaverkkojen sähköasemaurakointiin erikoistunut Infratek ostaa oululaisen Pohjolan Werkonrakennus Oy:n. Alun perin Norjasta lähtöisin oleva Infratek hakee yrityskaupan myötä tukevampaa jalansijaa Suomesta.

Sähköverkkojen rakentamisessa maakaapeleilla korvataan yhä useammin perinteiset ilmajohdot. Maakaapelitöissä on vähemmän perinteisisä sähkötöitä.

Kantaverkkojen sähköasemaurakoinnin ja sähköverkkojen rakentamistoiminnan yhdistelmällä uusi yritys hakee vahvempaa jalansijaa Suomesta. Sijoitusyhtiö Tritonin omistama Infratek ja vahvasti yksityisessä omistuksessa kasvanut Pohjolan Werkonrakennus Oy sijoittuvat yhdistymisen jälkeen kokonsa puolesta suomalaisten verkonrakennusyhtiöiden kärkikaartiin.

— Yhdistymisen myötä pystymme tarjoamaan kattavampia korkealaatuisia palveluita asiakkaillemme sähkönjakeluliiketoiminnassa, toteaa Infratekin toimitusjohtaja Lars Bangen.

Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2014 oli noin 40 miljoonaa euroa. Avainasiakkaina yrityksillä on mm. Fingrid, Elenia, Caruna ja Savon Voima.

Infratek on hankkinut koko Pohjolan Werkonrakennus Oy:n osakekannan. Pohjolan Werkonrakennus on vuonna 2006 perustettu yritys, joka toimii Pohjois- ja Keski-Suomessa, Savossa sekä Hämeessä. Yritys työllistää noin 150 henkeä. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli 18 miljoonaa euroa.

Infratekin pohjoismaisen konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 noin 280 miljoonaa euroa.

Aikaisemmin kirjoitimme Elvera-nimisestä uudesta sähköverkkourakointiin erikoistuneesta yhtiöstä täällä.

Kilpailtu toimiala

Verkonrakennus on melko kilpailtu toimiala Suomessa. Alalla on voimakkaita kausivaihteluita ja palveluista on välistä ollut ylitarjontaa. Tämä on näkynyt verkkourakointiyhtiöiden taloudellisessa tuloksessa — useampi yhtiö on ehtinyt käydä taloudellisesti pohjalla. Samalla Kilpailu- ja kuluttajavirasto väittää alan kahden suurimman yrityksen syyllistyneen kilpailusääntöjen vastaiseen toimintaan voimajohtojen rakentamisliiketoiminnassa. Asian käsittely on vielä kesken.

Suomalaisiin sähkön jakeluverkkoihin on tarkoitus investoida tällä ja seuraavalla vuosikymmenellä yli seitsemän miljardia euroa — työtä sähköverkkojen saneerauksissa näyttää siis olevan luvassa. Olemukseltaan työ on kuitenkin muuttunut, kun ilmajohdoista ollaan siirtymässä säävarmempaan maakaapelointiin. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että perinteinen sähkötyö maakaapelityömailla vähenee ja maanrakennustyö korostuu. Tämän seurauksena alalle voi ilmaantua uusia kilpailijoita maanrakennustöihin erikoistuneista yrityksistä.

Kantaverkon urakoissa kansainvälinen kilpailu näkyy jo. Kantaverkon urakat ovat monesti niin suuria, että kilpailuttamisen seurauksena urakoita saattaa päätyä myös kansainvälisille yrityksille. Jakeluverkkotason urakoissa kansainvälistyminen ei vielä näy yhtä vahvasti.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit