20.09.2017, kello 15.31

Ympäristövaikutukset syynissä

Jätteiden lajittelulaitos etenee Oulussa

Ouluun suunnitellun jätteiden lajittelulaitoksen ympäristövaikutusten arviointi valmistuu todennäköisesti tämän vuoden aikana. Laitos tuottaisi kierrätysmateriaalia teollisuudelle ja energiaa kaupunkilaisille.

Ensimmäisessä vaiheessa Oulun Energia aikoo rakentaa mekaanisen lajittelulaitoksen. Laitoksessa lajiteltaisiin remontti-, purku- ja rakennusjätteitä sekä teollisuuden jätteitä. Seuraavassa vaiheessa rakennetaan mahdollisesti yhdyskuntajätteiden lajitteluun kykenevä laitos. Se käsittelisi tavanomaista kotitalousjätettä. Laitoksessa olisi tarkoitus jatkojalostaa myös muoveja. Laitokset rakennetaan joko Laanilan tehdasalueelle tai Ruskon jätekeskuksen yhteyteen — tai molemmille alueille. Investoinnin arvo on 15–30 miljoonaa euroa.

Oulun Energia on kesän aikana selvitellyt lajittelusta saatavien kierrätysmateriaalien kysyntää.

— Alueella näyttäisi olevan kysyntää metalleille, hyvänlaatuiselle muoville sekä pahville ja kartongille, kertoo Oulun Energian projektipäällikkö Heikki Harju-Autti.

— Polttokelpoista ainesta syntyy myös paljon. Sitä voimme hyödyntää suunnitteilla olevassa uudessa voimalaitoksessamme.

Harju-Autin mukaan tarjouksia laitosten rakentamisesta on jo pyydetty. Niiden perusteella hankkeelle voi laskea tarkemman kustannusarvion. YVA-selostus taas valmistuu ensi vuoden alkuun mennessä, jonka jälkeen Oulun Energia järjestää asiasta yleisötilaisuuden.

Hanketta voi tarkemmin seurata Oulun Energian verkkosivuilla.

Kuva Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit