03.03.2016, kello 15.06

Caruna investoi sähköverkkoon Tuusulassa

Johdot maan alle

Tuusulassa 43 kilometriä keskijännitteistä sähköverkkoa muutetaan maakaapeliverkoksi. Alueen toimitusvarmuus paranee, kun sähköverkkoyhtiö Caruna siirtää ilmajohtoverkkoja maan alle.

Tuusulassa Kellokosken keskustassa, Haarajoella ja Hyrylässä ilmajohtoja muutetaan maakaapeliverkoksi. Yhteensä noin 43 kilometrin asennustyöt työllistävät alueella noin 27 henkilöä. Investoinnin arvo on noin 2,7 miljoonaa euroa.

Työt Tuusulassa kestävät helmikuusta syyskuun loppuun. Vanha ilmajohtoverkko puretaan vuoden loppuun mennessä. Töiden alkaminen näkyy teiden varsilla kulkevina kaivinkoneina, jotka upottavat kaapelia maahan. Työt aiheuttavat paikoittain tilapäisiä liikennejärjestelyitä.

— Noin alueen 4400 asukasta pääsee nauttimaan säävarmasta sähköverkosta, kertoo Carunan hankepäällikkö Olli Kujanperä.

— Samalla alueelle rakennetaan 43 ympäristöystävällistä puistomuuntamoa. Sähköverkkoon asennettava automaatio taas nopeuttaa vianpaikannusta, jolloin sähköt saadaan palautettua aikaisempaa nopeammin asiakkaille vikatilanteen sattuessa.

Caruna Oy:n pääurakoitsijana on Eltel Networks Oy.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit