17.09.2018, kello 15.41

Saksan sähkö voisi olla jo puhdasta

Jos uusiutuvien sijasta ydinvoimaa

Saksan sähköntuotanto voisi olla jo lähes tai jopa täysin päästötöntä, mikäli uusiutuvien sijasta maassa olisi investoitu uuteen ydinvoimaan, kertoo amerikkalainen Environmental Progress -järjestö (EP).

Tuoreeseen analyysiinsä viitaten järjestö sanoo, että vastaavaan lopputulokseen olisi samoin konstein voinut Yhdysvalloissa päästä Kalifornian osavaltio, jossa EP pitää majaansa. Järjestön nokkamies Michael Shellenberger on vankka ydinvoiman kannattaja, jonka Time-lehti on nimennyt ”Ympäristösankariksi”.

Kevyt liikennekin voisi olla jo sähköistä

Vuonna 2017 Saksa tuotti 37 prosenttia sähköstään päästöttömästi. Energiakäännöstä toteuttaessaan maa on investoinut ja investoi vuoteen 2025 mennessä yhteensä vajaat 500 miljardia euroa uusiutuvaan energiaan ja sähkön varastointiin.

Jos uusiutuvien sijaan Saksa olisikin investoinut ydinvoimaan, olisi se voinut rakentaa 1 600 MW:n EPR-voimaloita 46 kappaletta yksikköhintaan 10,7 miljardia euroa, kun vertailukohdaksi otetaan Britannian Hinkley Point C -voimalan kustannusarvio. Saksalaiset yritykset ovat olleet mukana suunnittelemassa EPR:ää, jolla on Euroopan tiukimmat turvallisuusvaatimukset.

Skenaariossaan EP lähtee siitä, että Saksa olisi säilyttänyt ydinsähkön tuotannossaan saman tason, jonka se vuosittain tuotti ennen vuoden 2011 päätöstä luopua ydinvoimasta. Tuo taso oli noin 133 TWh.

EP:n analyysissä oletetaan, että 46 uutta EPR -ydinvoimalaitosta toimisivat 90 prosentin käyttöasteella, jolloin ne ensinnäkin syrjäyttäisivät kaiken hiilen, kaasun ja biomassan sähkön tuotannosta. Sitten ne korvaisivat tuuli- ja aurinkosähköön suunnattavat vuosittaiset investoinnit, joilla on saavutettu noin 150 TWh:n tuotantotaso.

Tämän lisäksi sähkön vientiin jäisi 100 TWh, mikä on tuplasti enemmän kuin vuonna 2017. Ja lopuksi ”vanhalla” 133 TWh:n ydinvoimasähköllä voisi sähköistää Saksan koko henkilö- ja pakettiautoliikenteen.

Kalifornia olisi voinut pystyttää korealaisia reaktoreita

Saksaan verrattuna Kaliforniassa on selvästi suurempi auringon säteilyvoimaja ja tuuletkin ovat useimmiten voimakkaampia. Niinpä Kalifornia on yltänyt Saksaa korkeampaan päästöttömän energian osuuteen sähköntuotannossaan. Vuonna 2017 se oli 53 prosenttia.

Analyysissaan Kalifornian osalta EP ei ole saanut yhtä luotettavaa lähtötietoa uusiutuvan energian investoinneista kuin Saksan osalta. Järjestön arvio on kuitenkin, että osavaltio on investoinut uusiutuvaan energiaan noin 86 miljardia euroa vuodesta 2001 lähtien.

Mikäli Kalifornia olisi vuosituhannen vaihteessa valinnut uusiutuvien sijaan ydinvoiman, olisi se voinut kääntää katseensa Etelä-Koreaan, jossa rakennettiin useita OPR 1000 reaktoreita ja joiden kustannukset olivat tiedossa. Niistä modifioitua hieman suurempaa reaktoria pystytettiin taas Kalifornian naapuriosavaltion Arizonan Palo Verdeen, josta sähköä tuodaan yhä Kaliforniaan. Niinpä oletus on, että Yhdysvaltain ydinvoimaviranomainen olisi kelpuuttanut vähän pienemmät korealaisreaktoritkin tiukan turvallisuusseulan läpi.

Analyysissa oletetaan, että Kaliforniaan olisi voitu rakentaa 20 OPR 1000 -laitosta hintaan 4,3 miljardia euroa yhdeltä reaktorilta. Yksikköhinta on arvioitu yli tuplasti korkeammaksi kuin mitä Etelä-Korean kohdalla lopulta toteutui. Kaliforniaan suunniteltiin alun perin rakennettavan kuuden 1 000 MW yksikön keskittymiä, kuten Diablo Canyoniin, johon lopulta rakennettiin vain kaski yksikköä.

Kalifornia -skenaariossaan EP lähtee siitä, että uuden ydinvoimabuumin ohella osavaltio pitäisi nykyiset San Onofren ja Diablo Canyonion yksiköt toiminnassa ja että lisäksi laajaan vesivoimaan ja geotermiseen energiaan perustuva sähköntuotanto olisi käytettävissä. Tällöin ydinvoima tuottaisi noin 200 TWh puhdasta sähköä vuodessa, mikä olisi enemmän kuin koko Kalifornian sähköntuotanto vuonna 2016.

Uusien ydinvoimaloiden huolellinen sijoittelu vähentäisi tai jopa poistaisi kokonaan tarpeen uusille siirtoyhteyksille, joita parhaillaan rakennetaan Kaliforniassa yhdistämään kaukaiset aurinkofarmit ja tuulipuistot kantaverkkoon. Näihin liittyviä kustannuksia ei kuitenkaan ole sisällytetty EP:n analyysiin.

Ranskan ydinvoimabuumi vertailukohtana

Saksaa ja Kaliforniaa koskevat skenaariot valittiin sen mukaan, että ne voitiin rinnastaa yhteneväisesti Ranskassa vuosina 1980-2000 toteutettuun laajaan ydinvoimarakentamiseen. Rinnastuksessa otetiin erityisesti huomioon laajuus, etenemisvauhti ja kustannukset.

- Onnistunut siirtyminen ydinvoimaan niin Saksassa kuin Kaliforniassa olisi luonnollisesti edellyttänyt samanlaista valtiollista ja yhteiskunnallista tukea kuin Ranskassa, EP:n analyysissa todetaan.

Mutta samalla siinä elätellään toivon kipinää siihen suuntaan. että suhdanteet saattavat pitkässä juoksussa muuttua ja tehdä ydinvoimasta edullisemman vaihtoehdon kuin vaihtelevan tuotannon aurinko- ja tuulienergiasta.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit