03.06.2015, kello 13.21

Euroopan kuusi suurinta öljy- ja kaasuyhtiötä:

Kaasua tarvitaan ilmastotalkoissa

Euroopan kuuden suurimman öljy- ja kaasuyhtiön pomot ovat lähettäneet Financial Timesille kirjeen, jossa he korostavat maakaasun merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Kirjeen ovat allekirjoittaneet muun muassa Shellin toimitusjohtaja Ben van Beurden ja BP:n toimitusjohtaja Bob Dudley. Mukana ovat myös heidän kollegansa BGGroupista, Enistä, Statoilista ja Totalista.

Kaasun merkityksen ohella energiayhtiöiden pomot kiirehtivät laajaa ja tehokasta hiilen hinnoittelua osaksi ratkaisua kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa, jotka huipentuvat loppuvuodesta Pariisissa.

– Liike-elämän ryhmittymänä kannamme huolta ilmastonmuutoksen aiheuttamasta haasteesta – ja uhasta. Kehotamme hallituksia ryhtymään päättäviin toimiin joulukuun huippukokouksessa, kirjeessä todetaan.

– Olemme yhdistäneet voimamme myös siinä mielessä, että uskomme maailman energiantarpeen kestävän tyydyttämisen tarvitsevan maakaasua ja hiilen kunnollista hinnoittelua.

Öljy- ja kaasuyhtiöiden intressissä on luonnollisesti päästä eroon hiilestä ja korvata sitä maakaasulla. Vaikka yhtiöt myöntävätkin uusiutuvan energian kasvavan roolin, ne katsovat maakaasua tarvittavan maailman energiapaletissa entistä enemmän.

Energiayhtiöiden pomojen mukaan hallitusten on annettava tilaa kaikille mahdollisille vaihtoehdoille hiilen käytön vähentämistalkoissa ja tässä mielessä maakaasu on luonteva vaihtoehto tyydyttämään kasvavan väestön energiantarvetta.

Amerikkalaisyhtiöt loistavat poissaolollaan

Huomattavaa yhtiöiden liittoumassa on, että siihen ei kuulu yhtään amerikkalaisyritystä. Yhdysvaltain kaksi suurinta öljy-yhtiötä, ExxonMobil ja Chevron, ilmoittivat viime viikolla, etteivät liity mihinkään ilmastoyhteistyöhön.

ExxonMobilin pääjohtaja Rex Tillerson sanoi yhtiönsä osakkaille Dallasissa, että yhtiö ei aio osallistua ”epäaitoon” ilmastoyhteistyöhön.

– Emme ole epärehellisiä asian kanssa. Aiomme ilmaista näkemyksemme, jota olemme pitkään harkinneet. Ilmaisemme myös ratkaisun ja menettelytavat, joilla uskomme olevan painoarvoa.

Chevronin pomo John Watson sanoi puolestaan sijoittajille, että yhtiö osaa tehdä omat johtopäätöksensä, jotka puhuvat puolestaan.

Kirjeen lähettäminen FT:lle on epätavallinen lähestymistapa isoille eurooppalaisille energiayhtiöille, jotka yleensä toimivat suljettujen ovien takana. Kuusi energiapomoa on lähestynyt asiassa myös YK:tä, joka koordinoi kansainvälisiä ilmastokokouksia 196 kansakunnan välillä.

Kirjeen näkemysten henkilöitymä Van Beurden sanoi äskettäin Guardianille, että hiilivetyjä tarvitaan vielä vuosia. Kaikkia maailman fossiilisten polttoaineiden varantoja ei hänen mukaansa voida kuitenkaan polttaa, ellei sitten keksitä aukotonta tapaa varastoida hiilidioksidipäästöjä.

Kuva: Luca Mascaro/Flickr

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit