— Vaikka investoinnit sähkön ja lämmön yhteistuotantoon eivät innosta kaikkia energiayhtiöitä, ei toimiala silti haikaile yhteiskunnallisten tukien perään, toteaa Energiateollilsuus ry:n asiantuntija Antti Kohopää.

Yhteistuotanto (CHP) on ylivertainen tapa tuottaa sähköä ja kaukolämpöä samassa laitoksessa. Yhteistuotantolaitos osaa käyttää hyväkseen laitoksen syömän polttoaineen mahdollisimman tarkasti olipa sitten kyseessä biomassa tai fossiiliset polttoaineet — yhteistuotantolaitoksilla on erinomainen hyötysuhde, kuten insinöörit sanovat. Laitosten tuottama lämpö käytetään alueellisesti kaukolämpöverkoissa ja sähkö myydään markkinoille.

Yhteistuotantolaitosten käyttö on kuitenkin ollut alavireistä jo pitkään. Sähkön hinta pohjoismaisilla markkinoilla upposi jo vuosia sitten pohjamutiin. Siksi yhteistuotantolaitosten tuottama sähkö ei enää pärjää kisassa muiden sähköntuotantomuotojen kanssa. Kun vanhenevia yhteistuotantolaitoksia uusitaan lähivuosina, korvataan moni yhteistuotantolaitos pelkkää lämpöä tuottavalla laitoksella — kaukolämpöähän tarvitaan siitä huolimatta, vaikka laitosten jauhama sähkö ei menisi kaupaksi.

Miten tässä näin pääsi tapahtumaan? Ensimmäiset viitteet sähkön ja lämmön yhteistuotannon syöksykierteestä ovat vajaan kymmenen vuoden takaa. Tuolloin suomalaisen yhteistuotannon menestystarinan ennustettiin laajenevan myös pienen kokoluokan laitoksiin. Suomessa on melkoinen määrä pieniä ja keskisuuria kaukolämpöverkkoja, joissa sähköntuotannon mahdollisuuden laskettiin lisäävän toiminnan kannattavuutta.

Pienten CHP-laitosten hyökyaalto ei kuitenkaan koskaan saavuttanut kunnolla Suomen maaperää. Muutamia pienen kokoluokan CHP-laitoksia ehdittiin rakentaa, mutta myöhemmin niistäkin poistettiin sähköntuotantoa varten hankitut palikat.

Tällä hetkellä yritykset näyttävät jakaantuvan kahtia arvioidessaan yhteistuotannon tulevaisuutta ja toimintaan liittyviä riskejä. Toiset vielä investoivat yhteistuotantoon, toiset rakentavat pelkkää lämpöä tuottavia laitoksia.

Yhteistuotantolaitoksen rakentaminen on monta kertaa kalliimpaa kuin pelkkää kaukolämpöä tuottavan laitoksen rakentaminen. Sähköä varten tarvitaan kuumaa höyryä, jolla pyöritetään sähköä jauhavaa turbiinia. Materiaalien on kestettävä korkeita paineita ja kovaa kuumuutta. Siksi yhteistuotantolaitoksen hinta on korkea.

Pelkkää kaukolämpöä tuottava laitos on selvästi yksinkertaisempi. Yksinkertaistettuna se on suurikokoinen kattila, jossa keitetään noin 100–150-asteista vettä — siksi se on myös halvempi.

Entä jos sähkön hinta nousee?

Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla sähkön hinta määräytyy markkinaehtoisesti kysynnän ja tarjonnan mukaan. Tämän periaatteen mukaan pohjamutaan hautautunut sähkön hinta nousee ylös, kun suhdanteet parantuvat — ja jollain aikavälillä suhdanteet kääntyvät aina nousuun. Parantaisiko sähkön hinnan kallistuminen myös yhteistuotantolaitosten kannattavuutta?

— Parantaisi, toteaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Antti Kohopää.

— Yhteiskunta suhtautuu muutenkin aikaisempaa positiivisemmin sähkönkäyttöön. Sähkö ja sähköistyminen on nähty keinona vähentää hiilidioksidipäästöjä liikenteessä, lämmityksessä ja teollisuudessa. Tämä on markkinoille hyväksi ja hyväksi se on myös sähkön ja lämmön yhteistuotannolle.

Kyse on kuitenkin myös yhteistuotantosähkön kilpailukyvystä muihin sähköntuotantomuotoihin verrattuna — sekä hyvien että huonojen suhdanteiden aikana. EU-maat ovat jo pitkään käyttäneet paljon julkista rahaa tukeakseen uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön markkinoillepääsyä. Tämä on muuttanut pysyvästi markkinoiden olemusta.

Aikaisemmasta poiketen markkinoilla on nyt runsaasti erilaisten tukijärjestelmien avulla rakennettua sähköntuotantokapasiteettia. Siksi sähköstä on ajoittain jopa ylitarjontaa. Kehitys on jo työntänyt markkinoilta lauhdesähkön ja nyt se on työntämässä markkinoilta yhteistuotantosähköä — ne eivät enää pärjää kisassa tuettujen tuotantomuotojen kanssa.

Kohopää ei kuitenkaan kaipaa julkista tukea yhteistuotantosähkölle.

— Vaikka tuotantotuet ovat kannibalisoineet sähkömarkkinoita, näkyy tunnelin päässä kuitenkin heikkoa valoa. Suomessa on poliittisesti luvattu, että nyt käynnistyvä uusiutuvan energian kilpailutukseen perustuva uusi määräaikaiseksi suunniteltu tukijärjestelmä olisi viimeinen julkiseen tukeen perustuva järjestelmä. Toivottavasti tämä lupaus pitää.

Kohopään mukaan tuotantotukijärjestelmistä luopuminen tervehdyttäisi markkinoita ja voisi palauttaa ainakin osittain yhteistuotantosähkön kilpailukyvyn. Myös Ruotsissa on käynnistynyt keskustelu sertifikaatteihin perustuvan tukijärjestelmän lopettamisesta.

Vaikka juhlapuheissa jaksetaan muistuttaa sähkön ja lämmön yhteistuotannon aseman turvaamisesta, ei tällainen puhe enää jaksa vakuuttaa investoijia. Poliittinen epävarmuus on tullut jäädäkseen. Epävarmuus voi tarkoittaa esimerkiksi yhteistuotantolaitosten polttoaineisiin kohdistuvia yllättäviä veroratkaisuja — ajat ja asenteet ovatkin muuttuneet melkoisesti yhteistuotannon parhaista vuosista.

— Käytännössä politiikka on ollut lannistavaa ja kyseenalaistavaa, Kohopää huomauttaa.

Kaukolämmitys pärjää ilmankin

Yhteistuotannon alavireisyydestä huolimatta kaukolämmöllä menee hyvin. Kaukolämmityksen markkinaosuus uusissa rakennuksissa on tällä hetkellä ennätyksellisellä tasolla: lähes 70 prosenttia kaikista uusista rakennuksista liitetään kaukolämpöverkkoon.

— Megatrendi johtuu kaupungistumisesta. Uudisrakentaminen keskittyy sellaisille alueille, joilla on kaukolämpöverkko ja joissa kaukolämpö on asiakkaan luonnollinen valinta, Kohopää toteaa.

Kohopää kuitenkin huomauttaa, että kaupungistumisen osalta Suomi on jakaantunut kahtia. Joillakin alueilla kaupungit kasvavat, joillakin alueilla ne taantuvat.

— Tämä kaikki vaikuttaa kaukolämmitykseen ja siihen liittyvän yhteistuotannon asemaan. Kaukolämmityksen menestys lämmitysmarkkinoilla ei kuitenkaan ole enää riippuvainen yhteistuotannon menestymisestä. Kaukolämpö on osa tulevaisuuden energiajärjestelmää ilman yhteistuotantoakin.

Kaukolämpöjärjestelmä kehittyy tulevaisuudessa hyvinkin erilaisista lähtökohdista kuin tähän asti. Kohopään mukaan kaukolämpöjärjestelmästä muodostuu alusta erilaisten lämpövirtojen kierrättämiselle ja hyödyntämiselle. Esimerkiksi teollisuuden ja yhdyskuntien ylijäämälämpö ja hukkalämpö ovat yhä useammin kaukolämmön lähteitä.

— Samalla yhteiskunnassa käydään keskustelua kaukolämpöverkkojen avaamisesta kilpailulle. Energiateollisuus on mukana tässä keskustelussa ja on jo tehnyt omat aloitteensa siitä, miten verkkoja voitaisiin avata. Kaukolämpö mahdollistaa myös kaupunkien siirtymisen hiilineutraaliin tulevaisuuteen.

Kohopää arvelee, että kaukolämmön tuotannossa suurikokoiset lämpöpumput voivat olla tulevaisuudessa kiinnostavampia kuin yhteistuotanto.

— Aikaisemmin lämpöpumpuilla ei voitu tuottaa riittävän korkeita lämpötiloja, mutta teknologian kehittyminen on muuttanut asetelmaa. Sama pätee muihin uusiin kaukolämpöteknologioihin.

— Tulevaisuudessa yhteistuotannon osuus kaukolämmön tuotannossa laskee muistakin syistä kuin yhteistuotantosähkön heikosta kilpailukyvystä.

Kiertotalous muutosvoimana

Kohopään mielestä maailman talousjärjestelmä perustuu tulevaisuudessa luonnonvarojen ja resurssien tehokkaaseen kiertoon. Kiertotaloudessa energiantuotantojärjestelmä osaa hyödyntää tehokkaasti monenlaisia energiavirtoja — esimerkiksi kaupunkien hukkalämpöjä tai kestävästi tuotettua biomassaa. Myös fossiilista alkuperää olevia energiavirtoja käytetään vielä pitkään, mutta niistäkin osataan ottaa irti kaikki mahdollinen hyöty.

— Yhteistuotanto on tehokas tapa saada maksimaalinen hyöty kaikenlaisista polttoaineista — biomassoista ja fossiilisista polttoaineita. Yhteistuotannon vahvuus on aina perustunut korkeaan hyötysuhteeseen ja näissä asioissa suomalainen osaaminen on maailman huippua. Olisi ikävää hukata tämä.

KAINALOSSA

Lannistamisesta kannustamiseen

Poliitikot myyvät maailmalla mieluusti sähkön ja lämmön yhteistuotannon kaltaisia asioita suomalaisena ratkaisuna kansankuntien energiaongelmiin. Täällä koti-Suomessa tarina ei kuitenkaan ole sama.

Suomessa päinvastoin yhteiskunnan resursseja käytetään lannistamiseen, kun energian tuotannon polttoaineiden käyttöä kielletään tai kun harjoitetaan syyllistävää ja kyseenalaistavaa politiikkaa. Energiateollisuus ry:n asiantuntija Antti Kohopää on syystäkin pottuuntunut.

— Poliittisen ilmapiirin tulisi kannustaa kehittämään uutta teknologiaa ja ottamaan käyttöön kokeiluita ja palveluitta, jotka tuottavat energiaa käyttäville kansalaisille ja yrityksille lisäarvoa. Yritykset kyllä vastaavat huutoon, jos ilmapiiri on kannustava.

Esimerkiksi Kohopää nostaa sähkön ja lämmön yhteistuotannon verotuksen. Yhteistuotannon verorasitus on viimeisten kymmenen vuoden aikana kiristynyt reipasta tahtia — yhteistuotannon verotuksesta on tullut automaatti, jota ei enää edes kyseenalaisteta. Lisäksi verotuksen perusteluina käytettään hieman halvalla tavalla ilmastonmuutos-korttia.

— Jossain vaiheessa seinä tulee vastaan. Viimeistään silloin, kun ei ole enää mitään verotettavaa. Ei siis ole mitenkään ihmeellistä, että tällaisessa ilmapiirissä investointi uuteen sähkön ja lämmön yhteistuotantoon ei innosta.

Kivihiilen käytön kieltävän lainsäädännön kaltaiset ilmiöt näyttävät kuitenkin innostavan päättäjiä. Poliitikot pudottelevat kilvan erilaisia vuosilukuja yksittäisten voimalaitospolttoaineiden käytön lopettamisesta — yleensä ilman kunnollisia vaikutusarviointeja.

— Kiellot sopivat huonosti markkinaehtoiseen toimintaan. Kielto on myös vähiten joustoja tarjoava ohjauskeino, Kohopää huomauttaa.

Asetelma on ristiriitainen, kun toisaalla tarjoillaan kieltoja ja toisaalla ollaan huolissaan yhteistuotannon asemasta.

teksti ja henkilökuva Petri Sallinen / pääkuva Scanstockphoto