05.11.2015, kello 14.43

Fortum kokeilee tuntiperusteista kaukolämmön hinnoittelua

Kaukolämpöä keinoälyllä

Kaukolämmön kysynnän vaihteluiden tasaaminen tuottaa säästöjä ja pienentää ympäristövaikutuksia. Fortumin kokeilee kysyntäjouston mahdollisuuksia kaukolämpötoiminnassa.

Fortumin hankkeessa tutkitaan voiko kaukolämmön kulutusta tasoittaa varaamalla kiinteistöihin lämpöä etukäteen tulevia kulutuspiikkejä varten. Esimerkiksi talviaamuisin kaukolämmön tarve on suurimmillaan ja silloin on monesti käynnistettävä kalliita varalämpölaitoksia.

— Jos kaukolämmön kulutus olisi tasaisempaa, ei tarvitsisi käynnistää fossiilisia polttoaineita käyttäviä varalämpölaitoksia. Tämä säästää ympäristöä ja asiakkaiden rahoja, toteaa Fortumin teknologiajohtaja Heli Antila.

Hanke perustuu kysyntäjouston periaatteeseen, jolloin kaukolämmön käyttöä siirretään ruuhkaisilta käyttötunneilta rauhallisempiin hetkiin. Fortumin tavoitteena on vähentää kaukolämmön kulutusta tällä tavalla 10–20 prosentilla. Onnistuessaan hankkeesta saavat hyötyä sekä kaukolämpöasiakas että energiayhtiö — asiakas säästää lämmityskuluissa ja energiayhtiö välttyy käyttämästä kalliita varalämpölaitoksia.

Hankkeen taustalla on modernia tekniikkaa — keinoälyä. Fortumin kumppanina sitä toimittaa Leanheat Oy. Kokeiluun osallistuviin kiinteistöihin asennetaan Leanheat-ohjausjärjestelmä ja asuntokohtaiset lämpötilamittarit. Ohjausjärjestelmä oppii kerrostalon lämmöntarpeen ja optimoi lämmityksen mm. sääennusteen sekä kaukolämmön tuntiperusteisen hintasignaalin avulla.

— Talon lämmitysjärjestelmää ohjataan joustavasti ja älykkäästi. Järjestelmä huolehtii siitä, että asukkaiden asumisolosuhteet ovat aina hyvät. Leanheat-ohjaus perustuu sensoriverkostosta kerättävään dataan ja siitä muodostettuun matemaattiseen malliin. Keinoäly mukautuu itsenäisesti rakennuksessa tapahtuviin muutoksiin, kuten remontteihin, kertoo Leanheatin toimitusjohtaja Jukka Aho.

Hanke käynnistyy syksyn aikana 40 asuinkerrostalossa — niissä on yhteensä 2000 asuntoa. Hankkeeseen osallistuvat Espoon Asunnot, TA-Yhtymä ja Järvenpään Mestariasunnot.

Fortum on jo aikaisemmin kehittänyt omakotitaloihin tarkoitettuja tuntihinnoitteluun perustuvia lämmityksen optimointipalveluita.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit