10.08.2015, kello 15.25

Asiakas edellä

Kaukolämpöala panostaa yhä enemmän laatuun

Energiateollisuus ry on julkaissut ”Kaukolämmön ja -jäähdytyksen tekninen laatu” -raportin. Julkaisun tarkoituksena on ohjata energiamyyjän oman toiminnan ja laadun kehitystä vastaamaan asiakkaan tarpeita yhä paremmin.

Tilastojen mukaan kaukolämmön ja -jäähdytyksen tekninen laatu ja toimitusvarmuus ovat Suomessa jo nyt huippuluokkaa. Asiakkaiden lämmitykseen ja jäähdytykseen kohdistuvat tarpeet ja odotukset kehittyvät kuitenkin jatkuvasti ja ”Kaukolämmön ja -jäähdytyksen tekninen laatu” -raportti tarjoaa energiamyyjille yhtenäiset ja selkeät työkalut laadunvarmistamiseksi myös tulevaisuudessa.

Raportti kattaa lämmön ja jäähdytyksen toimituksen teknisen kokonaisuuden tuotannosta asiakkaan energiamittaukseen ja lämmön siirtimiin. Se sisältää muun muassa ohjeita varautumissuunnitteluun häiriötilanteiden varalle, sekä asiakaslaitteiden valintaan ja mitoitukseen.

– Kaukolämmön toimitukseen, tuotantoon ja asiakaslaitteisiin liittyvä tekniikka on kehittynyt paljon viimeisen 15 vuoden aikana, joten vuonna 2000 julkaistu raportti alkoi olla väistämättä vanhentunut. Lisäksi uuteen raporttiin saatiin samalla kätevästi mukaan jäähdytystoiminta, jota ei 15 vuotta sitten oikeastaan vielä juuri harjoitettu, kertoo raportin laatineen tekniikkatoimikunnan sihteeristöön kuuluva Energiateollisuuden asiantuntija Veli-Pekka Sirola.

Julkaisussa käsitellään kaukolämmön ja jäähdytyksen tekniseen laatuun vaikuttavia tekijöitä asiakkaan näkökulmasta. Asiakaslähtöisellä lähestymisellä tehostetaan kaukolämmön ja -jäähdytyksen laadunkehittämistä ja siten saavutetaan ja ylläpidetään toiminnan korkea laatu.

– Yritysten suositellaan esimerkiksi asettavan itselleen toimintansa kehittämistä ohjaavat tavoitteet lämmöntoimituksen laadulle ja seuraavan laadun toteutumista. Tämän pohjaksi julkaisussa on esitetty esimerkit erityyppisten verkostojen laatukriteereiksi, Sirola kertoo.

Lämmön ja jäähdytyksen laatuun liittyviä asioita on esitetty useissa muissa Energiateollisuuden julkaisuissa ja nyt julkaistu raportti kokoaa myös niitä samojen kansien väliin. Uusi julkaisu korvaa vuonna 2000 julkaistun ”Kaukolämmön tekninen laatu” -raportin.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit