Parhaimmillaan kaukolämpökaupan monipuolistuminen tuo asiakkaille hyötyjä — pahimmillaan hallinnollisen sääntelyn lisääntymien syö saavutettavat hyödyt.

Kaukolämpöverkot voi avata usealla eri tavalla. Moni kaukolämpöyhtiö ostaa jo nyt teollisuuden ja kiinteistöjen tuottamaa lämpöä. Pöyryn tuore selvitys arvioi erilaisia verkkojen avaamisesta saatavia hyötyjä ja haittoja.

Jos kaukolämpöverkot avataan, tarvitaan uusia pelisääntöjä. Myös lainsäädännöllistä sääntelyä voi olla tiedossa. Tarvittavan sääntelyn taso vaihtelee kuitenkin sen mukaan, minkälainen markkinamalli valitaan ja kuinka paljon verkkoja avataan.

Pöyryn selvitys muistuttaa, että kaukolämpöverkkojen avaamisen seuraamuksia olisi osattava analysoida riittävän syvällisesti. Riskinä on, että avaamisesta saavutettavat hyödyt tukehtuvat kasvaviin hallinnollisen byrokratian kustannuksiin. Silloin verkojen avaamisesta muodostuu pelkästään periaatteellinen kysymys.

Kaukolämpöä käyttävän asiakkaan kannalta villakoiran ydin on: tuottaako verkkojen avaaminen todellisia hyötyjä — parempaa palvelua ja edullisemmat hinnat. Syntyykö uusia kaukolämpötuotteita, parantuuko energiatehokkuus tai vähenevätkö päästöt?

Nykymallista potkua kehitystyölle

Nykyisin kaukolämpöyhtiöt hallitsevat kaukolämpöverkkoja. Yhtiöt päättävät itse, mistä lämpönsä hankkivat. Lämpö voidaan tuottaa omilla sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksilla tai lämpökeskuksilla. Moni kaukolämpöyhtiö ostaa myös lämpöä teollisuudelta ja hyödyntää erilaista hukkalämpöä kaukolämpötuotteiden jalostuksessa. Noin kolmannes kaukolämpöyhtiöiden kaukolämmöstä on peräisin teollisuudelta ja muilta lämmön tuottajilta.

Kaukolämpöyhtiön ei kannata ostaa teollisuuden ylijäämälämpöä tai hukkalämpöä, jos tarjottu energia ei ole laadultaan sopivaa tai jos sen hinta on liian kallis. Lämmön ostaminen perustuu aina vapaaehtoisiin sopimuksiin.

Kaukolämpöä käyttävä asiakas taas ostaa tarvitsemansa lämmön paikalliselta kaukolämpöyhtiöltä. Asiakas ei siis voi valita lämmöntoimittajaansa vapaasti. Kaukolämpöyhtiöllä on alueellaan määräävä markkina-asema kaukolämpöjärjestelmään liittyneisiin asiakkaisiin nähden, mutta kilpailulainsäädäntö pitää huolen kaukolämmön hinnoittelun kohtuullisuudesta.

Lämmitysmuotona kaukolämmitys kilpailee kuitenkin muiden lämmitystapojen kanssa. Kiinteistöjä ei ole velvoitettu liittymään kaukolämpöverkkoon, vaan liittymisestä tai irtautumisesta kiinteistöt päättävät itse — tämä pitää kaukolämpöyhtiöt ketterinä ja kaukolämmityksen kilpailukykyisenä.

Nykymallin jalostettu versio

Pöyryn selvityksen mukaan nykymallin (single buyer) jalostaminen tuo haluttuja parannuksia ilman, että hallinnollinen säätely syö saavutettavia hyötyjä. Nykymallin jalostaminen tarkoittaisi sitä, että kaukolämpöyhtiöt kävisivät kauppaa entistä aktiivisemmin teollisuuden ylijäämälämmöstä ja hukkalämmöstä.

Pöyry on myös pohtinut markkinapaikan perustamista lämpöerien hankkimista varten. Tämä tarkoittaisi sitä, että kaukolämpöyhtiö ylläpitäisi markkinapaikkaa, johon kuka tahansa toimija voisi tarjota lämpöä ostettavaksi. Ostaja olisi aina paikallinen kaukolämpöyhtiö, joka ilmoittaisi julkisesti millä ehdoilla ja millä hinnalla se kulloinkin on valmis ostamaan lämpöä. Lämmön ostaminen ja myyminen perustuisivat yhä vapaaehtoisiin sopimuksiin, kuten nykyäänkin. Kaukolämpöä käyttävän asiakkaan asema ei muuttuisi.

Pöyry tutki myös, miten nykymalli käyttäytyy, jos verkkoon pääsyn ehtoja muutetaan eri tavoilla. Kun ulkopuolisten lämmöntuottajien verkkoon pääsyä säännellään vapaaehtoisten hankintasopimusten sijasta määräyksillä, on edellytyksenä kuitenkin lainsäädäntöä. Samalla lämmön tuotanto ja jakelu olisi eriytettävä.

Selvitykseen on kirjattu neljä erilaista verkkoon pääsyä sääntelevää mallia. Ne perustuvat esimerkiksi pakolliseen ulkopuolisten lämmöntuottajien kilpailuttamiseen säännellyn huutokaupan avulla tai tuotannon vapaaseen pääsyyn verkkoon säännellyin ehdoin. Tehon ja energian kauppaamista varten tarvittaisiin kuitenkin erilliset markkinat.

Kaikissa versioissa paikallinen kaukolämpöyhtiö ostaisi lämmön ja myisi sen eteenpäin kaukolämpöä käyttäville asiakkaille.

Täysin avoimet markkinat

Äärimmilleen viety kaukolämpöverkkojen avaaminen johtaisi kaukolämmön tuotannon ja jakelun eriyttämiseen (network access -malli). Tässä mallissa kaukolämpöverkko olisi lämmön tuottajista ja myyjistä riippumaton jakelutie samalla tavalla kuin asiat on järjestetty sähkömarkkinoilla.

Täysin avoimessa markkinamallissa tuottajat myisivät lämmön jollekin kaukolämmön vähittäismyyjälle, joita voi olla useita. Kaikki tuottajat pääsisivät verkkoihin samanlaisin ehdoin. Kaukolämpöverkko olisi siitä vastaavan yhtiön hallussa ja se toimittaisi lämmön sitä tarvitsevalle asiakkaalle. Avoimessa markkinamallissa kaukolämpöä käyttävä asiakas voisi valita lämmönmyyjän. Tuottaja voisi halutessaan myydä lämpöä myös suoraan loppukäyttäjille ilman välikäsiä.

Lisää sääntelyä, lisää kustannuksia

Avoin markkinamalli edellyttää eniten säätelyä — todennäköisesti myös erillislainsäädäntöä. Pöyryn laskelmien mukaan pelkästään lämmön tuotannon ja jakelun eriyttäminen single buyer -mallissa kymmenkertaistaisi hallinnolliset kustannukset nykyjärjestelmään verrattuna.

Jos kaukolämpöverkot avattaisiin network access -mallin mukaisesti kaikille lämmöntuottajille, nousisivat kustannukset vielä 20 prosenttia. Samalla järjestelmän hallinnointi monimutkaistuisi.

Pöyry laskee kaukolämpötoiminnan kustannusten nousevan 10—20 prosenttia keskikokoisissa kaukolämpöverkoissa, mikäli lämmön tuotanto ja jakelu eriytettäisiin tai mikäli tämän lisäksi verkot avattaisiin kaikelle lämmöntuotannolle. Pienissä verkoissa kustannusten kasvu olisi noin 50 prosenttia.

Suurimmat hyödyt ja pienimmät kustannukset Pöyryn mielestä tarjoaa nykymallin jalostaminen.

Pöyry arvioi kaukolämpöverkkojen avaamisen mahdollisuuksia ja erilaisten mallien vaikutuksia usealla eri tavalla.

KOMMENTTI

Vertailu sähkömarkkinoihin ontuu

Suomessa kaukolämpöjärjestelmät ovat pieniä — alueellisia järjestelmiä on yli 300. Jokainen järjestelmä toimii itsenäisesti eikä alueellisia verkkoja yhteen sitovaa kantaverkkoa ole, kuten on laita sähkönjakelujärjestelmässä. Verkkojen avaamisen näkökulmasta jokainen kaukolämpöjärjestelmä on itsenäinen markkina-alue.

Paikallisessa kaukolämpöverkossa asiakkaita on tyypillisesti muutamasta kymmenestä muutamiin tuhansiin. Suurin osa suomalaisista kaukolämpöverkoista on pieniä tai keskisuuria. Suurimmissakaan kaukolämpöverkoissa liittymiä ei ole enempää kuin 15 000 — markkina-alueena tämä on vähän.

Kynnys käynnistää kaukolämpötoiminta on Suomessa korkea. Vaikka kaukolämpöverkkojen rakentaminen ei ole samalla tavalla säänneltyä kuin sähköverkojen rakentaminen, voi alan pääomavaltaisuus kauhistuttaa uusia toimijoita. Ehkä juuri siksi reilusti yli 90 prosenttia suomalaisista kaukolämpöyrityksistä on yhä kuntien omistamia.

Kaukolämpöverkkojen avaaminen sähkömarkkinoiden tapaan kiehtoo kuitenkin monia — ainakin periaatteellisesti. Kilpailu, kilpailuttaminen ja markkinahumu eivät kuitenkaan tuo joka paikassa odotettuja hyötyjä. Sähkömarkkinoita jäljittelevä malli kaukolämpöliiketoimintaan istutettuna toisi hyötyjä vain pienelle porukalle, mutta sääntelyn lisääntyessä haittoja, byrokratiaa ja kalliimpaa kaukolämpöä suurimmalle osalle.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kaukolämpöala voisi tuottaa uusia ideoita. Yksi melko tuore innovaatio on kaksisuuntainen kaukolämpökauppa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi taloyhtiöt ja kauppakeskukset voivat myydä kaukolämpöverkkoon ihmisten, koneiden tai aurinkokeräimien tuottamaa ylijäämälämpöä. Tällä tavalla kaukolämpöyhtiöt saavat tarvitsemaansa lämpöä ja yhtiöiden asiakkaat voivat pienentää energialaskuaan. Samalla kaikki voittavat.

Pöyryn selvityksen voi ladata omalle koneelleen täältä ja tiivistelmän täältä.

teksti Petri Sallinen / kuva Scanstockphoto