09.06.2016, kello 11.53

Katetaan omaa kulutusta

Kaupan katolta aurinkosähköä

K-citymarket Tammiston katolle valmistuu Suomen suurin kiinteistökohtainen aurinkovoimala. Asennustyöt alkoivat toukokuussa ja valmista pitäisi olla hieman ennen juhannusta. Aurinkovoimala tuottaa sähköä kaupan omaan kulutukseen.

Solnet Green Energy Oy:n urakoiman aurinkovoimalan huipputeho on 503 kWp (kilowatt peak). Aurinkovoimalan vuosituotto, noin 470 MWh syntyy lähes 1 600 aurinkopaneelilla. Investoinnin arvo on noin 600 000 euroa.

Huipputuotannon aikaan aurinkoisena kesäpäivänä aurinkovoimalalla katetaan noin puolet kiinteistön sähkön kulutuksesta, mikä laskee huomattavasti kaupan energiakustannuksia. Voimalan käyttöiäksi arvioidaan noin 30 vuotta.

– Tammiston seutu on pääkaupunkiseudun vilkkaimpia kauppapaikkoja. Rakentamalla aurinkovoimalan meille tärkeään kauppapaikkaan, K-citymarket Tammistoon, haluamme kertoa asiakkaillemme vastuullisuustyöstämme, sanoo Keskon rakennuttamis- ja ylläpitojohtaja Jukka Anttila.

K-citymarket Tammiston kauppias Pekka Lintumäen mukaan aurinkovoimala sopii kaupan energianlähteeksi erittäin hyvin. Suurin sähkönkulutus kaupassa on juuri kaikkein aurinkoisimpina päivinä, kun kylmälaitteet vaativat paljon sähköä jäähdyttämiseen. Tällöin kuitenkin myös aurinkovoimalasta saadaan eniten energiaa

Asiakkaat voivat ladata sähköautonsa aurinkosähköllä

Kaupan seinustalla olevasta sähköautojen latauspisteestä voi jatkossa ladata sähköautonsa aurinkovoimalla. Pisteellä on mahdollista ja turvallista ladata kaiken tyyppiset ladattavat ajoneuvot. Tarjolla on lataustavan 3 (mode 3) tyypin 2 (type 2) -mukaiset pistorasiat, johon oma latauskaapeli kytketään. Auton lataus onnistuu etäluettavalla K-Plussa-kortilla ja on asiakkaalle maksutonta.

Laturissa ajoneuvojen latausajat vaihtelevat jonkin verran, mikä johtuu autojen kyvystä vastaanottaa virtaa. Latauslaitteet antavat maksimissaan 3 x 32A, mikä tarkoittaa, että parhaimmillaan autoon saadaan ladattua tunnissa lähes 100 kilometriä lisää ajomatkaa. Vastaavia sähköautojen latauspisteitä on lisäksi 11 muun K-ryhmän kaupan yhteydessä eri puolilla Suomea. Latausverkostoa on tarkoitus kasvattaa.

Kuva: Kesko 

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit