14.01.2016, kello 10.45

Sveitsiläispankki UBS:

Keskiluokka vie ilmastonmuutostorjuntaa

Keskiluokka vie maailmanlaajuisesti ilmastonmuutoksen torjuntaa eteenpäin, toteaa sveitsiläinen pankki- ja rahoitusalan yhtiö UBS Investment Bank selvityksessään.

Selvityksen mukaan yli miljardi ihmistä käsittävä kansainvälinen keskiluokka on avoin kohtaamaan ilmastonmuutoksen tuomat haasteet pitkälti varallisuutensa ansiosta. Keskiluokalla on myös poliittista vaikutusvaltaa ja sen myötä mahdollisuus saada aikaan lainsäädännöllisiä ilmastotoimia.

– Juuri poliittinen vaikutusvalta ja varallisuus tekevät keskiluokasta kriittisesti tärkeän ryhmän ajateltaessa ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyviä toimia, UBS:n toimitusjohtaja Paul Donovan sanoo.

Selvityksestä käy ilmi myös, että keskiluokan ihmiset ovat entistä tietoisempia ilmastonmuutoksen heille aiheuttamista riskeistä. Keskiluokan poliittisen ja sosiaalisen merkityksen vuoksi kasvava taloudellinen haavoittuvuus voi hyvinkin kääntyä paineeksi tehdä innovatiivisempaa ilmastopolitiikkaa.

– Keskiluokka on suurin mahdollisuus muutokseen, UBS:n raportissa tähdennetään.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit