Pohjoismaissa sähkön korkea verotus ei ole enää ilmastoperusteista. Monissa EU-maissa sähköä kuitenkin tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla.

EU:n energiaverodirektiivi määrittelee energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevat säännöt. Direktiiviä sovelletaan sähköön, lämmöntuotantoon ja liikennepolttoaineisiin. Direktiivi asettaa verotukselle kuitenkin vain vähimmäistason. Halutessaan jäsenmaat voivat vapaasti verottaa energiaa kansallisesti vähimmäistasoa kireämmin. Näin tekee tunnetusti myös Suomi.

Nykyinen energiaverodirektiivi on vuodelta 2003. Se on auttamattomasti vanhentunut.

— Aikanaan direktiivi laadittiin 1990-lopun lähtökohdista. Ajatusmaailma energiaa, sen tuotantoa, käyttöä ja verotusta kohtaan on tänään toinen. Myös maailma on muuttunut. Direktiivi ei vastaa nykyvaatimuksia sen paremmin verotusteknisesti kuin poliittisestikaan, analysoi lainsäädäntöneuvos Leo Parkkonen valtiovarainministeriöstä.

Direktiivi ei ole ajan tasalla laiteteknisesti — myös terminologia on puutteellista. Direktiivi ei ota huomioon kaikkia nykyään käytössä olevia energiamuotoja eikä polttoainevalikoimaa. Direktiivin laatimisen aikoihin ilmastomuutoksesta ja ilmastopolitiikasta ei vielä puhuttu kovin laajasti ja uusituvan energian käyttöönotto oli alkutekijöissään. Valtiontukisäännöt ovat nekin ehtineet muuttua melkoisesti. 

Isot erot jäsenmaiden välillä

Parkkosen mukaan direktiivin koko rakenne olisi syytä käydä perusteellisesti läpi.  Muutostarpeen myöntävät myös EU-komission virkamiehet. EU-komissiossa onkin ryhdytty töihin — konsultaatio energiaverotuksen uudistamisesta päättyi kesällä. Komission tarkoituksena on selvittää direktiivin toimivuus: ovatko nykyiset verotasot yhä tarkoituksenmukaisia ja etenkin: tukeeko direktiivi sisämarkkinoiden toimintaa.

EU:n energiaverotuksen tavoitteena on yhtenäiset käytännöt Euroopan energiamarkkinoilla. Direktiivin pitäisi myös estää energiatuotteiden kaksinkertainen verotus. Muita tavoitteita ovat kaupankäynnin ja kilpailun vakavien vääristymien torjunta. Tällaisia ovat esimerkiksi suuret erot kansallisissa verokannoissa.

— Tämä direktiivin tavoite ei nykyisellään toteudu, huomauttaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Antti Kohopää.
Kohopää muistuttaa, että EU:n energiaverotuksen vähimmäistasoihin ei ole koskettu kahteenkymmeneen vuoteen. Lisäksi verotasot ovat pohjoismaisesta näkökulmasta todella alhaisia.

Pohjoismaissa energiaverotusta käytetään vahvasti energiamarkkinoiden ohjausvälineenä, mutta monessa EU:n jäsenmaassa energiaverotuksella ei ole samanlaista roolia. Esimerkiksi 13 jäsenmaata perii sähköstä veroa vain direktiivin minimitasoa vastaavan määrän, eli 50 senttiä megawattitunnilta teollisuuskäyttäjiltä ja euron megawattitunnilta kotitalouksilta.

— Jäsenmaiden väliset energiaverotuksen suuret erot vaikuttavat väistämättä maiden kilpailukykyyn ja kauppaan. Käytännössä lopputulos on päinvastainen kuin mihin direktiivillä pyritään, Kohopää huomauttaa.

Kohopäällä ei ole kuitenkaan ongelmaan helppoa ratkaisua.

— Se ei ole realistista, että alhaisen verotason valinneet jäsenmaat suostuisivat minimitasojen huomattavaan nostamiseen puhumattakaan energiaverotuksen täydellisestä harmonisoimisesta EU-alueella. Tästä huolimatta kilpailutilannetta ja toimintaympäristöä olisi saatava nykyistä tasavertaisemmaksi, kun direktiiviä ryhdytään uudistamaan.

Kohopää ottaa esimerkiksi sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset (CHP). Sähköntuotannon verottaminen on direktiivin mukaan kiellettyä, mutta lämmitysenergiaa saa verottaa. Suomessa sähköä ja lämpöä tuottavien yhteistuotantolaitosten lämmöntuotantoa verotetaan jo niin ankarasti, että koko laitosten toiminta on ajettu ahtaalle. Samaan aikaan samoilla markkinoilla toimivien Baltian maiden yhteistuotantolaitosten kannattavuutta tuetaan alhaisella verotuksella.

Energiaverotus päästöperusteiseksi

Energiaverotusta ohjaava direktiivi on vanhin energia-alaa säätelevä määräys. Direktiivin kirjoittamisen jälkeen energiasäätely on laajentunut ja monimutkaistunut. Mukaan on otettu uusiutuva energia, päästökauppa ja polttoaineiden laatua koskevaa sääntelyä.

— Vaikka tällainen sääntely ei suoraan ota kantaa energiaverotukseen, muuttaa se energiaverotuksen toimintaympäristöä, Parkkonen huomauttaa.

— Ympäristö-, energia- ja verotuslainsäädäntö elävät pitkälti omaa elämäänsä. Ulospäin monet lait näyttävät jopa ristiriitaisilta. Nykyistä parempi yhteensovittamisen tarve on ilmeinen.

Kohopään mukaan tärkein yhteensovittamisen tarve koskee hiilidioksidipäästöjä. Uuden direktiivin olisi tunnistettava päästökauppa ja päästökaupan ulkopuoliset sektorit.
— Tämän lisäksi energiaverotus olisi muutettava päästöperusteiseksi. Nykyinen direktiivi ota lainkaan kantaa hiilidioksidipäästöihin.

Hiilidioksidipäästöjen verottamista on yritetty saada EU:n energiaverotuksen osaksi jo kerran aikaisemmin. Komission esitys kaatui kuitenkin seitsemän vuotta sitten usean jäsenmaan vastustukseen. Päästöperusteinen verotus ei kelvannut Saksalle, Puolalle eikä muillekaan paljon kivihiiltä käyttävälle maalle. Päästöjen verottamista vastustettiin sekä periaatteellisesti että teknisen toteutettavuuden osalta. Saksaa hiersivät myös dieselpolttonesteiden verottamiselle ehdotetut vähimmäistasot. Yllättäen myös Hollanti suhtautui esityksiin skeptisesti.

Edessä vaikeat neuvottelut

Parkkonen istui neuvottelupöydissä 2010-luvun alussa, kun energiaverodirektiiviä yritettiin tuloksetta uudistaa.

— Uudistaminen ei tuolloin ollut mahdollista. Toisaalta jokaiseen ongelmaan löytyy yleensä kompromissiratkaisu, jos on riittävästi poliittista tahtoa. Tuolloin sitä ei ollut.

Ensi vuonna on EU-vaalit, jonka jälkeen aloittavan uuden EU-komission odotetaan julkistavan energiaverotusta koskevan uudistusehdotuksensa heti kautensa alussa. Parkkosen mukaan perusasetelma on kuitenkin sama kuin vuonna 2011.

— Taloudelliset intressit ja jäsenmaiden oman kilpailukyvyn puolustaminen sanelevat päätökset.

Myös Kohopään mukaan yhteisen sävelen löytyminen voi olla vaikeaa ainakin suurempien rakenteellisten uudistusten osalta.

— Toisaalta jäsenmaat ja komissio tiedostavat nyt aikaisempaa paremmin etenkin päästökaupan ulkopuolisen energiankäytön ja eri toimialojen hiilidioksidipäästöjen ohjaamisen tärkeyden kaikille yhteisten taloudellisten instrumenttien avulla.

Kohopää kuitenkin huomauttaa, että veronkierron vastainen direktiivi hyväksyttiin ennätysajassa vuonna 2016. Vielä pari vuotta aikaisemmin sen läpimenoa pidettiin mahdottomana — aika oli kypsä.

Energiaverotusta koskevat uudistukset hyväksytä, jos syntyy samankaltainen asetelma. Kohopään mukaan se on taas kokonaan toinen juttu, ovatko esitettävät muutokset riittäviä.

— Toivon, että komissio esittää rohkeita ja ennakkoluulottomia uudistuksia. Pään laittaminen pensaaseen ei ratkaise mitään, Parkkonen toteaa.

Lähteet: VM, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Energiateollisuus ry
teksti Heli Satuli / kuvat Scanstocphoto

Kainalossa

Lähes viis miljardia vuodessa

Suomi keräsi erilaisia energiaveroja 4,6 miljardia euroa vuonna 2016. Tämä on noin 4,5 prosenttia valtion kaikista julkisyhteisöjen verotuloista. Energian valmisteveroja peritään sähköstä, kivihiilestä, mäntyöljystä, maakaasusta ja nestemäisistä polttoaineista, lämmöntuotantoon käytettävästä kevyestä ja raskaasta polttoöljystä sekä nestekaasusta.

Kansainvälisessä vertailussa Suomen energiaverotus on kireää. Energiaverotus rasittaa yrityksiä kansainvälisessä kilpailussa, mutta se heikentää myös ihmisten ostovoimaa — energiaverot siirtyvät energiapalveluiden ja -tuotteiden hintoihin.

Suurteollisuus maksaa alhaisempaa sähköveroa kuin kotitaloudet ja yritykset. EU-maiden vertailussa myös suurteollisuuden sähkövero on korkea. Teollisuuden energiaveroleikkurista eli verokompensaatiosta huolimatta tärkeimmissä kilpailijamaissa — Ruotsissa ja Saksassa — teollisuuden sähkökustannus on Suomea alhaisempi. Suomella on kirittävää myös palveluiden ja datakeskusten sähköverokohtelussa.

Suomessa sähköntuotantoa ei veroteta — energiaverodirektiivi kieltää sen. Lämmön tuotantoon käytettyjä polttoaineita sen sijaan verotetaan niiden energia- ja hiilidioksidisisällön perusteella. Uusiutuvaa energiaa ei veroteta.