22.05.2017, kello 15.30

Vuoden ilmastoteko 2017

Kiertotalouskylästä vuoden ilmastoteko

Fortumin Riihimäen Kiertotalouskylä on valittu tämän vuoden ilmastoteoksi. Kiertotalouskylä lisää ihmisten mahdollisuuksia kierrättää muovia, mitä ei aiemmin ole Suomessa voinut laajemmin tehdä. Konsepti on ainoa laatuaan oleva maailmassa ja se on monistettavissa myös ulkomaille.

Kiertotalouskylään tulee vuodessa jopa 100 000 tonnia yhdyskuntajätettä kierrätettäväksi. Jätteet muuntuvat hyödykkeeksi Ekojalostamon, Muovijalostamon ja Gasumin Biojalostamon prosesseissa. Yhdyskuntajätteen kierrätysaste kohoaa 50 prosenttiin ja hyötykäyttöaste 98 prosenttiin.

Valinnan tehneen Energiateollisuuden kestävän kehityksen foorumin puheenjohtaja, ympäristöministeriön kansliapäällikkö Hannele Pokka kertoo, että Riihimäen kiertotalouskylä on ensimmäisiä suuria kiertotaloushankkeita Suomessa.

–Resurssien kustannustehokkaaseen käyttöön perustuva kiertotalous on ajankohtainen malli Euroopassa ja maailmalla. Riihimäen kiertotalouskylä on suunnannäyttäjä ja esimerkki siitä, mitä Suomessa osataan. Uskon, että se kannustaa kiertotalousinnovaatioihin myös muita toimijoita niin julkisella kuin yrityssektorilla, Pokka sanoo.

Yleisöäänestyksen voitti Kirkkokallion vihreä energiapuisto

Kiertotalous nousi tänä vuonna myös yleisöäänestyksen voittoteemaksi. Äänestyksen voitti Vatajankosken Sähkö Oy Kirkkokallion vihreän energiapuiston hankkeella.
Honkajoella sijaitsevan Kirkkokallion yritykset tuottavat yhteistyössä energiaa kiertotalouden periaatteella. Alueen biokaasulaitos käsittelee vuodessa useita kymmeniä miljoonia kiloja jätettä, joka jalostetaan kiertotalouden prosesseissa energiaksi.

Energiapuiston toiminta perustuu laajaan yhteistyöhön. Vatajankosken Sähkön lisäksi mukana ovat Honkajoki Oy, KKK-vihannes Oy, Lihajaloste Korpela Oy, Honkatarhat Oy, Hevikolmio Oy, Honkajoen tuulipuisto ja Gasum Oy.

Kuva: Fortum

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit