11.12.2015, kello 12.49

Hafslund hakee kasvua

Kotimaan Energiakin pörssiin?

Kotimaan Energian omistava norjalainen energiayhtiö Hafslund aikoo eriyttää sähkön myyntiin keskittyvän Hafslund Market -liiketoimintayksikkönsä muusta konsernin liiketoiminnasta. Tavoitteena on Hafslund Marketin listaaminen pörssiin vuoden 2016 aikana.

– Listautumiskeskustelu on näkökulmastamme mielenkiintoinen asia, koska toteutuessaan suunnitelmat tukisivat konsernin vahvaa kasvustrategiaa Ruotsin ja Suomen sähkömarkkinoilla, Kotimaan Energian toimitusjohtaja Kenneth Hedman sanoo.

Hafslundin konsernijohtajan Finn Björn Ruyterin mukaan sähkönmyyntiyhtiön listautumisesta saatava hyöty tukisi paikallisten sähköyhtiöiden kilpailukykyä ja kasvustrategiaa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla ja antaisi niille nykyistä paremmat edellytykset vastata sähkömarkkinoiden muutoksiin.

– Eriyttämisstrategian taustalla ovat sähkömarkkinoilla käynnissä olevat muutokset, joista muun muassa älykkäät sähköverkot avaavat uusia mahdollisuuksia, toteaa Hedman, jonka mukaan Kotimaan Energia on saanut mittakaavaetuja suureen sähkönmyyntiyritysryppääseen kuulumisesta.

Hafslund Market on Pohjoismaiden viidenneksi suurin sähköntoimittaja. Siihen kuuluvilla yhtiöillä on yhteensä yli miljoona yksityis- ja yritysasiakasta Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Hafslundin sähkötuotteita myydään Pohjoismaissa konsernin paikallisten sähköyhtiöiden brändinimillä: Suomessa Kotimaan Energia, Norjassa Hafslund Ström ja Norges Energi sekä Ruotsissa Sveriges Energi ja Göta Energi.

Kuva: Kotimaan Energia

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit