17.12.2014, kello 09.44

Asiakastyytyväisyystutkimus:

Kuluttajien luottamus sähköyhtiöihin kasvaa

Asiakkaiden luottamus sähkön vähittäismyyjiin on kasvanut jo toista vuotta peräkkäin. Toimialatasolla asiakkaiden tyytyväisyys on pysynyt vakaana viime vuoteen verrattuna. Yritystasolla Helsingin Energian ja Fortumin asiakkaiden tyytyväisyys on noussut vuodesta 2013.

Tulokset käyvät EPSI Ratingin vuosittaisesta tutkimuksesta, jossa mitataan sähköyhtiöiden asiakastyytyväisyyttä indeksitasolla 0-100. Hyväksi tasoksi luokitellaan 75. 

Kuluttajat eivät ole perinteisesti olleet kovin uskollisia sähköyhtiöitään kohtaan. Viime vuonna uskollisuus kuitenkin lähti nousuun ja on jatkanut samansuuntaisesti tänä vuonna.

Tutkimukseen vastanneita pyydettiin arvioimaan, millä todennäköisyydellä he valitsisivat oman sähköyhtiönsä uudestaan, jos joutuisivat tekemään päätöksen juuri nyt. Vastaajista 47 prosenttia piti erittäin todennäköisenä sitä, että pitäytyisi nykyisessä sähköyhtiössään.

Fortum on parantanut eniten

Koko toimialalla asiakasuskollisuus on tänä vuonna kohtalaisen hyvä tasolla 74. Eniten asiakasuskollisuuttaan on parantanut Fortum. Suhteessa toimialan keskiarvoon Fortum on parantanut tulostaan myös muilla tutkituilla osa-alueilla kuten tuote- ja palvelulaadussa.

Fortum ja Vattenfall olivat viime vuonna tasoissa asiakastyytyväisyydessä, mutta tänä vuonna Fortum on noussut Vattenfallin ohi.

Helsingin Energialla on tyytyväisimmät asiakkaat

Helsingin Energia sai parhaat arvosanat kaikilla tutkituilla osa-alueilla. Helsingin Energian asiakastyytyväisyys on ollut tutkituista sähköyhtiöistä korkein jo viitenä vuonna, ja tutkimuksen mukaan se heijastuu myös uskollisuuteen.

– Tyytyväiset asiakkaat ovat tunnetusti myös uskollisia, ja Helsingin Energian asiakkaiden keskuudessa tämä ilmiö on erityisen selvä – asiakkaat ovat noina viitenä vuonna olleet myös selkeän uskollisia, kertoo EPSI Finlandin toimitusjohtaja Mats Nybondas.

Tutkimustulosten perusteella sähkönjakelun luotettavuus vaikuttaa sähkön hinnan ohella eniten asiakkaiden tyytyväisyyteen. Tämä näyttää pätevän hyvin Helsingin Energiaan, jonka sähköverkko on selvästi vähemmän altis vioille kuin muun Suomen.

Sen sijaan Helsingin Energian asiakkaille sähköyhtiön ympäristövastuullisuus on vähemmän tärkeää kuin esimerkiksi Fortumin asiakkaille. Vaakakupissa tämä hyöty painaa kuitenkin vähemmän kuin se haitta, että maakunnissa esiintyvät sähkökatkot rasittavat Fortumin asiakastyytyväisyyttä suhteessa Helsingin Energiaan.

Graafit: Epsi Rating

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit