12.05.2016, kello 16.48

Energiajätit ET:n kevätseminaariväittelyssä

Markkinaremontin marssijärjestyksestä eri mieltä

Fortum haluaa päästökauppauudistuksen mahdollisimman nopeasti, eikä välttämättä edes maustettuna sitä tukipolitiikkaremontilla. PVO on taas sitä mieltä, että ensin on raivattava nykyinen tukipolitiikkaviidakko ja vasta sitten käytävä päästökauppatalkoisiin.

Peter Nyman juonsi ET:n kevätseminaarin – ja johdatteli myös Riitta Larnimaan ja Esa Hyvärisen ”kaksintaistelua”.


Tähän kiteytyi Energiateollisuus ry:n kevätseminaarissa Rovaniemellä käyty ”kaksintaistelu”, jonka osapuolina olivat Suomen kahden energiajätin yhteiskuntasuhteista vastaavat johtajat Riitta Larnimaa ja Esa Hyvärinen.

Varsinasta kaksintaistelua keskustelusta ei syntynyt, eikä edes oikein väittelyn poikastakaan, kun kumpikin piti selvästi alan yhtenäisyyttä mukailevan aloituspuheenvuoron.

Edes keskustelua johdatellut seminaarin juontaja, uutisankkuri Peter Nyman ei saanut kaksintaistelijoista kunnon väittelyä irti. Tosin hän lienee orientoitunut siihen jo etukäteen, kun ei lähtenyt räväkästi liikkeelle eriävistä mielipiteistä.

Vuoden 2030 tavoitteet jakavat näkemyksiä

Jo etukäteen oli tiedossa, että suurin eriävyys näkemyksissä kohdistuu EU:n vuoden 2030 energia- ja ilmastopoliittisiin tavoitteisiin. Fortum haluaa, että EU kiristäsi niitä ja että Suomen hallitus toimisi sen mukaisesti omassa tavoitteenasettelussaan.

PVO on taas eri linjoilla, minkä Riitta Larnimaa toi selvästi esiin. Hänestä 2030 – tavoite on nieltävissä, mutta ei välttämättä sellaisenaan, mistä EU on nyt päättänyt.

Larnimaa myös totesi, että vuoden 2020 tavoitteisiin tähtäävä politiikka on osoittautunut huonoksi – jopa fiaskoksi, kun se on tuonut muassaan markkinat sekoittaneen tukiviidakon.

Esa Hyvärinen ei sen sijaan korostanut lainkaan Fortumin halua kiristää 2030-tavoitetta. Sen sijaan hän keskittyi päästökauppaan todeten muun muassa, että turha on ihmetellä päästöoikeuden alhaista hintaa, kun vuoden 2020 tavoitteet on käytännössä jo saavutettu. Olihan päästöoikeuden hinta nollassa ensimmäisen päästökauppakauden päätyttyä vuonna 2008, Hyvärinen muistutti.

Tulevaan päästökauppakauteen Fortum kyllä lataa odotuksia, minkä Hyvärinen keskustelun lopuksi totesi. Se lieneekin elintärkeää vuoden 2030 tavoitteiden toteutumiselle.

Kenen syy, kenen syy?

Nykymarkkinoiden sekavaan tilanteeseen kaksikko näki useita syitä. Larnimaa sanoi, että poliitikkojen ymmärrys asiasta ei ole riittävän korkealla tasolla ja että EU:lta puuttuu strateginen ote markkinoiden kehittämiseen.

Hyvärinen taas korosti sitä, että maat tekevät omia energia- ja ilmastostrategioitaan, eivätkä keskustele keskenään. Suomen lisäksi muun muassa Ruotsi, Norja ja Liettua ovat laatimassa omia strategioitaan.

Löytyisiköhän ratkaisu tulevasta pohjoismaisia sähkömarkkinoita koskevasta selvityksestä, jota Jorma Ollila parhaillaan tekee. Aiemmat vastaavat selvitykset eivät kovin mairittelevia ole olleet, mutta sen Ollila on luvannut, ettei hän tee selvitystä hyllyyn.

Lopuksi Peter Nyman kysyi, kenen tai keiden vika se sitten on, että tilanne on riistäytynyt näin hankalaksi. Diplomaattisesti kumpikaan ”kaksintaistelijoista” ei vastannut kysymykseen.

Kuva: Marika Määttä/ Energiateollisuus ry

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit