Eduskunnan viimeisinä istuntopäivinään säätämä laki metsähakkeella tuotetun sähkön tukien nipistämisestä joutuu outoon valoon siitäkin syystä, että koko vuosituhannen alun jatkunut hakkeen käytön kasvu energiatuotannossa pysähtyi viime vuonna.

Näissä merkeissä tuntuu epärealistiselta Suomen vuosittaisen hakkeen käytön nostaminen13 miljoonaan kiintokuutiometriin vuoteen 2020 mennessä, kuten valtiovalta on tavoitteeksi asettanut. Pitää tehdä monta temppua, jotta haketta palaisi viiden vuoden kuluttua voimalaitosten kattiloissa yli 50 prosenttia enemmän kuin nyt.

Työ- ja elinkeinoministeriön energiaosaston Stubbin hallituksen toimeksiannosta laatima selvitys energiapolitiikan vaihtoehdoista sisältää mielenkiintoista tietoa. Maaliskuussa julkisuuteen solahtanut selvitys taisi jäädä vaalihumun jalkoihin, sillä sen näyttävät toistaiseksi harvat lukeneen. Näinä aikoina, vuosina 2015 ja 2016, jo valmistellaan niin EU:ssa ja Suomessakin vuoteen 2030 yltävää uutta bioenergiapakettia, joka asettaa lisää toiveita omalle uusiutuvalle polttoaineelle. Myös viime vuoden lopulla valmistuneen parlamentaarisen energia- ja ilmastokomitean mietinnön, Energia- ja ilmastotiekartta 2050:n, visio uusiutuvan energian osuuden nostamisesta 50–60 prosenttiin vuoteen 2060, vaikuttaa vaikealta, ellei jopa utopistiselta.

TEM:in selvitystä selaamalla löytyy vinkki. Valtio tukee varsinkin sahoja, joita myös metsähakkeen verokohtelun muutos kismittää. Joidenkin mielestä valtio tukee harmittavalla tavalla myös yhden suuren sellutehtaan rakentamista. Toki biosellutehdas on todellinen uusiutuvan energian dynamo.  Jos Äänekosken ohella myös Kuopiossa ja Kemijärvellä aloitetaan biokategoriaan luettavien sellutuotteiden valmistus, on Suomella oivat mahdollisuudet vastata 2020-luvulla alati kasvaviin uusiutuvan energian haasteisiin. Puun teollisen käytön lisääntyminen reilusti yli 10 miljoonalla kuutiolla vuodessa tuo markkinoille rutkasti myös energiajakeita, sillä sahatavaran tuotantoakin pitäisi lisätä parilla miljoonalla kuutiolla vuodessa. Tästä kenkä saattaakin puristaa, sillä sahatavaran tuotanto on varsinkin kotimaisen kysynnän vähenemisen takia pienenemään päin. Skenaarion edellytyksenä on tietenkin se, ettei EU:ssa laadita 28 jäsenmaalle yhteisiä metsien kestävän käytön kriteerejä. Onneksi näyttää kuitenkin siltä, että puu säilyy nolla-päästöisenä raaka- ja polttoaineena metsä- ja energiateollisuudessa. Tällä saralla ajankohtainen tilanne on poikkeuksellisen suosiva, sillä huoltovarmuus ja muu tekijät puhuvat metsien hallitun käytön puolesta.

Ajan riennon huomaa siitä, että vain runsaan puolen vuoden ikäisen Energia -ja ilmastotiekartta 2050:n näköalat kumpuavat eilisestä. Yhdeksi alleviivatuksi tavoitteeksi on asetettu hajautetun sähkön pientuotannon edistäminen. Ehkäpä tähän on uudessa viiteympäristössä mahdollisuudet joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, mutta tällä erää kenenkään ei kannata rakentaa pelkästään sähköä tuottavaa biovoimalaitosta, ei pientä eikä suurta. Yhdistetty sähkön ja lämmön pienimuotoinen tuotantokaan ei kannata, koska halpahintaisen sähkön tuottaminen lämpiminä kuukausina, kun kaukolämmön tarve hiipuu, on pienessä CHP-voimalaitoksessa tappiollista. Biosähköhaaveilta vie viimeisen toivon pois se, että Suomessa jo rakennetaan pelkästään lämpöä tuottavaa suurta kotimaista polttoainetta käyttävää voimalaitosta, jossa sähköä ei kannata tuottaa vaikka sen tuottama lämpö menee tasaiseen tahtiin vieressä pyörivien teollisuusprosessien käyttöön.

Ikävä kyllä puheet ja haaveet joka niemeen, notkoon ja saarelmaan nousevasta biovoimalaitoksesta voi näillä näkymin unohtaa. Tämä osaltaan selittää valtiovallan linjanvedot metsähakkeen osalta. Toistaiseksi ainoa toivo, ikävä kyllä, uusiutuvan energian ja metsäenergian käytön lisäämisestä lepää jättimäisten sellukombinaattien harteilla.