Pariisissa 187 maata ilmoitti sitoutuvansa vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään. Tulos on merkittävä — joukon päästöt kattavat yli 98 prosenttia maailman päästöistä. Onnistuneiden neuvotteluiden taustalla oli oivallus määritellä kansalliset päästövähennystavoitteet ei-sitoviksi. Tämä tarkoittaa sitä, että maat päättävät vapaaehtoisesti sen mihin toimiin ne ovat valmiita ja mihin ne arvioivat kykenevänsä.

Jokaisella maalla on kuitenkin velvollisuus toteuttaa lupauksensa ja kertoa viiden vuoden välein tekemisistään. Tämä tarkoittaa sitä, että päästövähennystoimia on tehtävä aikuisen oikeasti ja että toimintaa on ohjattava kansallisilla energiapoliittisilla toimilla. Läpinäkyvyyden periaatetta noudattaen toimista on myös raportoitava kansainvälisiillä areenoilla. Aina viiden vuoden välein maiden on julkaistava päivitetyt uudet lupauksensa, joiden on oltava aikaisemman viisivuotiskauden tavoitteita tiukempia ja kunnianhimoisempia. Lupaukset kirjataan julkiseen rekisteriin ja niiden toteutumista seurataan. Tällä tavalla sopimus on valtioita velvoittava, vaikka itse päästövähennystavoitteet maat voivat päättää itse.

Päästövähennystavoitteiden jättäminen vapaaehtoiseksi sai porukkaan mukaan myös aikaisemmat ilmastopolitiikan änkyrävaltiot. Esimerkiksi USA:n osalta tällä tavalla vältettiin mahdollinen perustuslaillinen ongelma. Myös Kiina ja Intia olivat ilahtuneita siitä, että ”ei tarvitse sitoutua muuhun kuin siihen mitä on itse vapaaehtoisesti tullut luvattua”.

Tämä on kuitenkin vain puolet totuudesta. Suuret energiantuottajat, öljy-yhtiöt, energiaa paljon käyttävät toimialat ja julkinen sektori ovat ehtineet jo tehdä merkittäviä muutoksia toiminnassaan ja investointipäätöksissään. Pyrkimyksenä on ollut vähentää kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavien polttoaineiden käyttöä jo pitkään. Tämä näkyy myös rahoittajien linjauksissa — fossiilisiin polttoaineisiin perustuvien investointien on aikaisempaa vaikeampaa saada rahoitusta. Samalla kansalaismielipide monissa maissa on kääntynyt kannattamaan puhtaan teknologian käyttöä. Tämänkaltaisessa poliittisessa ilmapiirissä päättäjien oli helppo heittäytyä virtaan, joka johti ilmastosopimuksen syntyyn.

Nyt kerättyjen päästövähennysilmoitusten perusteella maapallon ilmakehän lämpeneminen ei kuitenkaan vielä asetu tavoiteltuun raamiin. Jos maiden tällä hetkellä ilmoittamat päästövähennykset toteutuvat, hidastuu maapallon ilmaston lämpeneminen vasta alle kolmeen asteeseen. Pariisin sopimuksen tavoitteena on kuitenkin rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu selvästi alle kahteen asteeseen — mieluiten alle 1,5 asteen. Olettamuksena lienee, että maiden päästövähennystavoitteet kiristyvät tähän suuntaan viisivuotiskausien edetessä.

Päästöjen lisäksi paljon muuta

Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen lisäksi Pariisin ilmastosopimus sisältää runsaasti muita ilmastonmuutoksen torjuntaa edistäviä ympäristötavoitteita. Sopimus pureutuu trooppiseen metsäkatoon ja metsittämisen ongelmiin — metsien kasvuhan sitoo tehokkaasti hiilidioksidia ilmakehästä. Ensimmäistä kertaa ilmastosopimuksessa käsitellään myös ilmastonmuutoksesta johtuvia vahinkoja ja menetyksiä. Ilmastonmuutokseen sopeutumiselle on oma lukunsa.

Ilmastorahoituksen rooli on sopimuksessa painava. Teknologian kehittäminen ja toimivien käytäntöjen levittäminen pitkin maailmaa saa osuutensa, kuten myös toimintavalmiuksien parantaminen, koulutus ja kansalaisten tietoisuuden parantaminen. Toimenpiteiden läpinäkyvyys ja viiden vuoden välein tehtävät väliarvioinnit nousevat tärkeään rooliin.

Uudet globaalit päästökauppamekanismit tai päästövähennysmekanismit ovat olleet pitkään erityisesti EU-maiden top-ranking-listan kärjessä. Globaali päästökauppa tasa-arvoistaisi kansainvälisillä markkinoilla toimivien teollisuusyritysten ilmastokustannuksia ja kilpailuasetelmaa. Samalla estettäisiin teollisuusyritysten hiilivuoto Euroopasta. Pariisin ilmastosopimus sisältää myös mainintoja uudesta kansainvälisestä päästökauppajärjestelmästä. Ainakaan alkuvaiheessa tämä ei vielä tarkoittane sitä, että esimerkiksi EU:n päästökauppa laajenisi maailmanlaajuiseksi tai että luotaisiin uusi maailmankaikkeuden kattava päästökauppajärjestelmä. Asiantuntijoiden mukaan tämä toki on mahdollista, mutta todennäköisempää on alueellisten päästökauppajärjestelmien nykyistä tiiviimpi yhteistyö tai integroituminen.

Rahoituspohja laajenee

Kehittyvien maiden päästövähennystoimien tukemiseksi rakennetaan rahoitusjärjestelmä. Järjestelmä sisältää sekä julkista että yksityistä rahaa — rahoituslähteitä on ylipäätään tarkoitus saada mukaan useita erilaisia. Ilmastosopimuksen mukaan teollisuusmaat jatkaisivat rahoitusta myös vuoden 2020 jälkeen. Teollisuusmaiden rooli ilmastorahoituksessa johtava, mutta mukaan ennustetaan ilmaantuvan myös uusia maita.

Rahoituksen taso olisii vuosina 2020–2025 sata miljardia USA:n dollaria vuodessa. Rahoituksen tarvetta arvioidaan uudestaan vuonna 2025.

Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittaneiden maiden on vielä ratifioitava oikeudellisesti velvoittava valtiosopimus kansallisissa päätöksentekoelimissä. Sopimus astuu voimaan, kun sen on ratifioinut vähintään 55 maata ja se kattaa vähintään 55 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Sopimusta sovelletaan vuoden 2020 jälkeen.

Kuva: Scanstockphoto