14.03.2016, kello 15.46

Kansainvälinen Energiajärjestö IEA:

Naiset tekevät Afrikan energiamurroksen

Saharan eteläpuolinen Afrikka kehittyy kovaa vauhtia ja kaupungistuminen muuttaa yhteiskuntaa. Mutta kehittymisen esteenä on riittävä ja sopiva energiansaanti

Alueen väestöstä kaksi kolmasosaa – yli 600 miljoonaa ihmistä – elää yhä ilman sähköä. Kouluista noin 65 prosenttia ja terveydenhuollosta yli 30 prosenttia toimii sähköttä. Erityisenä kapulana kehityksen rattaissa on kuitenkin kotitalouksien energiankäyttö ruuanlaitossa.

700 miljoonaa afrikkalaista keittää ruokansa perinteisillä biomassoilla - puulla, puuhiilellä, lannalla ja maatalousjätteillä. Yhdessä Afrikan kehittyneimmissä maista, Keniassakin 76 prosenttia väestöstä luottaa perinteisiin keittotapoihin, ja vain 23 prosentilla on sähkö käytettävänään ruuanlaitossa.

On kysyttävä naisilta!

IEA:n mukaan on aika tunnistaa, että nykyaikainen kotitalousenergia on keskeinen asia Saharan eteläpuolisen Afrikan kehittymisessä. Ja se tarkoittaa naisten nostamista keskiöön.

Naiset eivät ole ainoastaan keittoteknologioiden loppukäyttäjiä – he ovat myös avainpelaajia mille tahansa sellaiselle yritykselle, joka kehittää ja markkinoi näitä teknologioita ja niihin perustuvia tuotteita.

Naiset osaavat parhaiten kertoa suunnittelijoille, mitä he haluavat ja tarvitsevat. Tällöin tuotteetkin ovat sellaisia, joita kuluttajat arvostavat ja joista he ovat valmiit maksamaan.


Lähde: allAfrica

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit