04.02.2016, kello 14.19

Sähkön päivä rantautui Suomeen

Näkymättömästä näkyvää

Sähkö on näkymätön ja huomaamaton välttämättömyyshyödyke. Nykyisin lähes kaikki yhteiskunnan toiminnot ovat kuitenkin riippuvaisia sähkötä. Sähkön päivä –tapahtuma korosti sähkön merkitystä yhteiskunnassa.

Energia-ala pohjoismaissa haluaisi Sähkön päivästä virallisen YK:n kalenteriin merkityn päivän. Ruotsista peräisin olevaa tapahtumapäivää vietettiin ensimmäistä kertaa Suomessa 23. tammikuuta. Suomessa tapahtuman organisoivat yli 20 sähköyhtiötä, Energiateollisuus ry ja sähköalan järjestöt Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, Sähköteknisen Kaupan Liitto STK ry ja Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry.

Sähkön päivä –tapahtuman tavoitteena on tehdä näkymättömästä sähköstä hieman näkyvämpää. Nykyisin kaikille välttämätön sähkö jää helposti taustalle — sen tärkeys huomataan yleensä vasta sitten, kun sähköä ei ole saatavilla. Sähkön päivään liittyvistä teemoista kirjoittivat muun muassa Talouselämä-lehti ja Maaseudun Tulevaisuus. Monet paikallislehdet ja YLEn Aamutelevisio innostuivat myös aiheesta.

Sähkön päivää edelsi pitkä ja kylmä pakkasjakso, jonka seurauksena sähkön riittävyyteen liittyvät kysymykset nousivat julkisuuteen itse päivää edeltäneillä viikoilla. Lisäksi samaan aikaan julkaistiin sähkön käyttöön liittyviä vuositilastotietoja. Tämä olikin otollinen hetki järjestää Sähkön päivä.

Paikallisista energiayhtiöistä Inergia Oy järjesti Ivalon konttorilla avointen ovien päivän, joka kiinnosti yhtiön asiakkaita. Ivalon 3000 asukkaan kaupungista lähes sata innokasta kävi tutustumassa sähköyhtiönsä toimintaan.

Ensimmäisen suomalaisen Sähkön päivän sosiaaliseen mediaan kertynyttä sisältöä voi käydä katsomassa #Sähkönpäivä-hashtagin takaa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

Ruotsalaisilla parin vuoden kokemuksia

Ruotsissa Sähkön päivää on vietetty jo useamman kerran. Ruotsissa energia-alan etujärjestö Svensk Energi panostaa tapahtumaan myös huomattavia summia rahaa. Tämä vuonna Ruotsissa teemana oli valaistus. Kansalaisilta kerättiin kuvia erilaisista valonlähteistä ja valomuodostelmista. Mainostoimiston kanssa suunniteltu kuvankeräyskampanja saikin paljon huomiota osakseen — kuvia kertyi 1111 kappaletta.

Svensk Energi lahjoittaa jokaisesta jaetusta valokuvasta 50 kruunua afrikkalaisen kylän valaisemiseen 50 000 kruunuun asti. Ruotsalaisten sosiaalisessa mediassa jaettuja kuvia voi katsastaa hashtagilla #GetGlowing2016.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit