08.06.2018, kello 10.55

Energia-alan opiskelijoita palkittiin

Nostetta energia-alalle!

Energia-alan oppilaitoksista valmistuville nuorille jaettiin stipendejä tänä keväänä kymmenettä kertaa. Stipendien saajat olivat suorittaneet osan opinnoistaan energia-alan yrityksissä.

Energia-alalle voi opiskella monella eri tavalla. Energia-alalle valmistuvat opiskelevat ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Energia-alan valinneita nuoria kannustetaan vuosittain stipendeillä, jotka jaetaan työnantajayhdistys Enertan lahjoitusvaroihin perustuvasta rahastosta.

Stipendien saajat valmistuvat sähköalan ja kaukolämpöalan ammatteihin tai yleisemmin erilaisiin energia-alan tehtäviin. Stipendin saamisen edellytyksenä on energia-alan yrityksissä suoritettu työssäoppimisjakso, harjoittelujakso tai energia-alalle tehty opinnäytetyö. Innovatiivisuus ja ammatillinen kehittyminen otettiin myös huomioon.

Vuoden 2018 stipendiensaajat

Tänä vuonna seuraavat työelämän yhteistyössä ansioituneet nuoret saivat 500 euron arvoiset stipendit:

Simo Voutilainen (Suomen Energia-Urakointi Oy, XAMK)
Joonas Kainulainen (Suomen Energia-Urakointi Oy, Metropolia AMK)
Santeri Hirvonen (Elenia Oy, TTY)
Leo Mikonmaa (Elenia Oy, TAMK)
Henri Niemi (Elenia Oy, TTY)
Harri Tanhua (Tunturiverkko Oy, LAMK)
Mikko Reunanen (Caruna Oy, TTY)
Lauri Laaksonen (Pöyry Finland Oy, LTY)
Jesse Raunisto (Vantaan Energia Sähköverkot Oy, Savonia AMK)
Oskari Piispa (Vantaan Energia Sähköverkot Oy, XAMK)

Lisäksi stipendi myönnettiin kahdelle ammattiin valmistuneelle nuorelle, jotka suorittivat työssäoppimisjakson Vantaan Energia Oy:ssä.

FAKTA

Viime vuonna energia-alalle valmistui ammattikouluista vajaat 3300 henkilöä. Heistä suurin osa (3089 kpl) suoritti sähkö- ja automaatioalan perustutkinnon. Sähköasentajan ammattitutkinnon suoritti 74 henkilöä. Sähköverkkoasentajiksi valmistui 15 henkilöä, sähköyliasentajan erikoisammattitutkinnon suoritti kolme ja voimalaitoksen käyttäjiksi valmistui 77 henkilöä.

Ammattikorkeakouluista energia-alalle valmistui reilut 1300 nuorta. Näistä 589 suoritti sähkö- ja energia-alan tutkinnon. Loput valmistuivat kone-, energia- tai sähkötekniikan koulutusohjelmista.

Yliopistoista sähkö- ja energia-alalle valmitui 470 henkilöä. Kone-, energia- tai sähkötekniikan koulutusohjelmista paperinsa sai 411 nuorta.

TAUSTAA

Ennätysmäärä kesätyöntekijöitä

Yli 1600 nuorta sai kesätöitä tänä vuonna energia-alan yrityksistä. Yritykset palkkasivat keskimäärin 14 kesätyöntekijää, kun viime vuonna keskiarvo oli noin 13. Taloustilanteen parantuminen vaikutti energia-alan työllistämishaluihin, vaikka energia-ala ei ole kovin suhdanneherkkä toimiala.

Kesätyöntekijöiden lisäksi energiayritykset palkkaavat opinnäytetöiden tekijöitä ammattikorkeakouluista ja yliopistoista. Energiayrityksille tehdyn kyselyn mukaan tänä vuonna on tarjolla paikka vähintään 170:lle energia-alaa opiskelevalle opinnäytetyöntekijälle. Lopputöiden tekijöitä otettaisiin enemmänkin, mikäli halukkaita vain olisi tarjolla.

Energia-ala on jo pitkään kärsinyt työvoimapulaa. Alalle kaivataan erityisesti ICT-osaajia, työnjohtajia, asentajia ja insinöörejä.

Energia-alan murros on johtanut myös yritysjärjestelyihin. Osa energia-alan perinteisistä töistä on ulkoistettu palvelu- ja alihankintayrityksille. Energia-alan työllistämisvaikutus on murroksesta huolimatta vahva, vaikka osan alan työllistymisestä tapahtuu palvelu ja alihankintayritysten kautta.

— Kesätyöt ja työharjoittelu ovat merkittävä rekrytointikanana energia-alan yrityksille. Tätä kautta energia-alan merkitys avautuu monelle nuorelle. Kesätöiden ja harjoittelupaikkojen tarjoaminen on myös tärkeä osa yhteiskuntavastuun toteuttamista, toteaa työmarkkina-asiantuntija Maiju Korhonen Energiateollisuus ry:stä.

teksti Petri Sallinen / kuva Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Missä energia-alan naiset?

Miesvaltaisen alan tulevaisuuskin näyttää kovin miesvaltaiselta. Missä ovat naisten opinnäytetyöt tältä listalta?
Kysymys ei ole siitä, etteivät nämä kaikki miehet olisi varmasti stipendiään ansainneet, mutta all-male lista on silti aina karua luettavaa ja herättää kysymyksiä.
Seuraaville listoille, ja alalle ylipäänsä, toivon tulevaisuudessa useita lahjakkaita naisinsinöörejä.

Nainen ja insinööri - ma kesäk. 11 13:51:31 2018