Nyt Aila kuitenkin huokasi tyytyväisenä. Tänään on viimeinen työpäivä ennen joulua — vielä muutama tunti töitä ja sitten hän pääsisi kotiin. Kotona olikin vielä paljon tekemistä. Aila oli ajatellut siivota lasten kanssa koko talon heti työpäivän jälkeen. Perheen nuorimmaiset on helppo saada joulun alla siivouspuuhiin, vaikka heidän siivoamisestaan onkin enemmän haittaa kuin hyötyä. Sen sijaan tietokoneen kylkeen kiinni kasvaneen pojan mielestä siivoaminen on vain arvokkaan elämän tuhlaamista.

Puhelimen pärinä keskeytti kuitenkin Ailan joulumietteet.

— Nallikallion Energia Oy, asiakasneuvoja Aila Suvanto. Miten voin auttaa, vastasi Aila pirteästi puhelimeen.

— Tiäl puheloo Siiri Orvokki. Miul ois palajolti kyseltävvee, ku miun halakohella on lähtennä ja tilalle on tullunna sellane elektrisiteettilaetos. Sukulaispojjaat ol tulosa kaukee pohojosesta jouluksi tänne töehin ja miun pittäis heille apetta laittoo, mut eihä miun ymmärtämys tähä riitä, vanhempi naishenkilö selitti.

Aila ryhtyi tapansa mukaan selvittämään, minkälaisen laitteen mummo oli hankkinut. Aila huomasi kuitenkin hyvin nopeasti, että asia ei ratkea puhelimessa. Aila päätti lähteä käymään mummelin luona, vaikka yleensä energiayhtiön asiakasneuvoja ei tee kotikäyntejä. Mummeli ilahtuikin tästä suuresti. Vasta kun Aila huomasi, että mummo asuu Hevonkuusen kylässä, hän ymmärsi luvanneensa liikaa. Hevonkuusen kylähän on Nallikallion Energia Oy:n jakelualueen kaukaisimmassa kolkassa!

Hetken päästä Aila istui kuitenkin jo autossa matkalla kohti Hevonkuusen kylää. Energiayhtiön verkostopäällikkö oli antanut Ailalle lainaksi taloon juuri hankitun uuden nelivetoisen maasturin. Ailan oma auto olikin jo niin heikossa kunnossa, että sillä hän ei olisi matkaan uskaltanut lähteä.

— Onnistun ehkä selvittämään mummelin ongelman työajan puitteissa, Aila tuumi.

— Kotiin en kuitenkaan ehdi ennen iltaa. Saa nähdä, miten joulusiivouksen kanssa oikein käy.

Hevonkuusi on Nallikallion takamaita. Kylä sijaitsee viljeltyjen maatalousalueiden takana, ikimetsien syleilyssä. Alueen asutus on ikivanhaa. Hevonkuusen kylässä osataan yhä kertoa tarinoita, vaikka monen mielestä tarinat ovat humpuukia, valehtelua tai pelkkää höpötystä.

Aila löysi helposti Siiri Orvokin talon. Talo oli suuri hirsitupa, jonka kyljet olivat harmaantuneet aikojen saatossa lempeän näköisiksi. Pihapiirissä kaikki oli ikivanhaa lukuun ottamatta Nallikallion Energian sähkönjakelukaappia.

Siiri Orvokki tuli iloisena avaamaan oven Ailalle. Siiri Orvokki oli hyvin pienikokoinen mummeli, jonka kasvoilla oli hiuksenhienojen ryppyjen verkosto. Hiukset olivat yhtä harmaat kuin tupa, mutta silmissä asui kirkas loiste, kun hän katseli syvälle Ailan mieleen.

— Ei kai tänne tulo sinnuu sotkenna, mummeli kysyi.

— Ei suinkaan. Hyvinhän tämä minulle sopi, Aila vastasi. Samalla hän kuitenkin manaili mielessään siivousurakan siirtymistä.

Siiri Orvokki oli leipomassa leipää ja pullaa. Taikinakippoja oli lukematon määrä nousemassa huolellisesti peiteltynä eri puolilla tupaa. Suurella pirttipöydällä oli valtava määrä puurolautasia ja lusikoita siistissä rivissä kuin odottamassa ruokavieraita. Ailan mielestä niitä oli kymmeniä — varmaankin sukulaispoikia varten.

Siiri Orvokki oli hankkinut kaksi suurta sähköuunia — tuollaisen leipä- ja pullamäärän paistamiseen ei yksi uuni riittäisikään. Vanha leivinuuni oli mennyt jo niin huonoon kuntoon, että sitä ei uskaltanut enää käyttää tulipalovaaran vuoksi. Siiri Orvokki valitteli myös selkäänsä, jolle ei tehnyt hyvää suurten halkomäärien kantaminen.

Aila perehtyi tapansa mukaan sähköuunin käyttöohjeisiin ja selitti mummelille, mikä mikin nappula on ja mitä kaikkea uunilla voi tehdä. Aila näki kuitenkin Siiri Orvokin kasvoilta, että asiat eivät selviä selittämällä. Hän kysyikin mummelilta, mitä kaikkea hän uunilla aikoi paistaa, jonka jälkeen hän kirjoitti tussilla suurin kirjaimin paperille käyttöohjeet tärkeimmistä asioista. Paperi teipattiin keittiön seinälle.

Siiri Orvokki oli iloinen. Hän valitteli sitä, että ensimmäiset leivät olisivat valmiit vasta tuntien päästä, joten evästä hänellä ei ole antaa Ailalle mukaan.

— Eihän tässä mitään. Tämähän on vain työtäni…, Aila yritti selittää.

— Kyl mie sinnuu viel muistan, ku sie minnuu tarvihet, huikkasi Siiri Orvokki Ailalle, joka jo kiireissään nousi autoonsa. Illan suunnitelma oli kuitenkin pilalla. Hän olisi kotona vasta myöhään illalla eikä silloin kukaan enää jaksa siivota.

Vihdoin Aila kolisteli kauppakassiensa kanssa kotinsa eteisessä. Jo eteisessä tuoksui puhtaalle ja raikkaalle — samanlaiselle kuin mäntysuovalla pesty matto tuoksuu. Pikkutytöt ryntäsivät äitinsä luo eteiseen.

— Äiti, äiti…. täällä kävi hilveän monta tonttua. Ne siivosivat kaikki paikat ja sitten ne lähtivät, hössötti toinen tytöistä.

— Mitä te oikein höpötätte, Aila kysyi. Tonttuja muka, hän ajatteli. Vieläkö lapset uskovat tonttuihin?

— Martti! Mitä täällä on oikein tapahtunut, Aila huusi tietokoneen ääressä puuhastelevalle nörttipojalleen.

— Tytöt puhuvat jostain tontuista ja kuka täällä on siivonnut?

— Täh, mitä? Siis tonttuja… joo Santa meets Christmas Killer –pelissä tontuilla on singot ja liekinheittimet. BTW — siis kähee peli, todella kähee. Onks tääl muka siivottu, siis siivotaanko meillä yleensäkään, siis täysin turhaa hommaa, siis käyks meillä edes kukaan, siis asuuks meil kukaan. Kai sä toit pitsaa ja kokista, Martti mutisi tietokoneen äärestä.

Aila istahti keittiöön ja katseli ympärilleen. Kaikkialla tuoksui hyvältä ja kaikki paikat kiiltelivät. Tytöt höpöttivät tontuista ja poika ei nähnyt ympärillään mitään. Aila ei tiennyt mitä ajatella — mutta mitäpä siitä. Tarvitseeko sitä aina ajatella.

Energiauutisten toimitus toivottaa lukijoilleen hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2020.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö