13.10.2020, kello 15.18

IEA:n vuosikatsaus 2020

Päästöjen nousu estettävä pandemian jälkeen

Koronaviruspandemian odotetaan aiheuttavan 7 prosentin laskun energialähtöisissä hiilidioksidipäästöissä tänä vuonna. Mutta hallitukset eivät nyt tee riittävän tehokkaita ja nopeita toimia sen eteen, että päästöjen paluu entisiin lukemiin estetään, arvioi Kansainvälinen Energiajärjestö IEA uudessa vuosittaisessa lippulaivakatsauksessaan. Aiheesta kirjoittaa muun muassa The Guardian.


Hiilivoimala Saksan Duisburgissa. Hiili kattaa pian vain viidenneksen maailman energiankäytöstä. 

Järjestön ”Energy Outlook 2020” -katsauksen mukaan energialähtöisten hiilidioksidipäästöjen arvioidaan laskevan 33,4 gigatonniin kuluvana vuonna, mikä on alin taso sitten vuoden 2011 ja suurin vuosittainen lasku sitten vuoden 1900, jolta ajalta päästömääristä löytyvät ensimmäiset arkistotiedot.

Hiilen osuus putoaa viidennekseen maailman energiankäytöstä

Pandemia on hidastanut merkittävästi globaalia talousaktiviteettia aiheuttaen muun muassa sen, että energian kysynnän odotetaan putoavan 5 prosenttia tänä vuonna. Maailmansotien aikoja ja vuoden 1929 suurta lamaa lukuun ottamatta kyseessä on suurin pudotus. Hiilipäästöt alenevat sitä vauhdikkaammin mitä nopeammin hiilivapaat uusiutuvan energian lähteet kasvattavat osuuttaan energiantuotannossa.

IEA:n pääsihteeri Fatih Birol sanoo, että pandemia on osoittautunut katalyytiksi, jolla siirrytään hiilestä uusiutuviin energialähteisiin ja niistä tällä hetkellä ennen kaikkea aurinkoenergiaan. Fossiilipolttoaineista saastuttavin hiili kattaa pian maailman energiankäytöstä ainoastaan viidenneksen, mikä on alhaisin taso sitten teollisen vallankumouksen.

Myös öljyn kysynnän kasvun arvioidaan hupenevan seuraavalla vuosikymmenellä, mutta Birol varoittaa vajoamasta itsetyytyväisyyteen sen suhteen, että koronapandemia avittaisi vähentämään öljyn kysyntää tai hiilidioksidipäästöjä pysyvästi. Hänen mukaansa ei ole nähtävissä selviä merkkejä siitä, että öljyn kysyntä olisi saavuttamassa huippunsa ja lähtemässä nopeaan laskuun.

Hallitusten nykypolitiikkaan perustuvassa skenaariossa IEA arvioi, että hiilidioksidipäästöt palaavat entiselle korkeammalle tasolleen ensi vuonna ja saavuttavat vuoden 2019 tason uudelleen vuonna 2027. Ja siitä kolmen vuoden päästä, eli 2030 ne nousisivat 36 gigatonniin.

Kestävän kehityksen skenaariossa maailman energiapolitiikan muututtava radikaalisti

Paljon optimistisemmassa, “kestävän kehityksen” skenaariossa, globaalit päästöt olisivat voineet saavuttaa huippunsa jo viime vuonna, mutta Birol varoittaa, että se vaatisi nopean ja radikaalin muutoksen maailman energiapolitiikassa.

- Maailma on vielä kovin kaukana siitä, että olisi tehty tarpeeksi päästöjen rakenteellisen vähentämisen eteen, pääsihteeri Birol sanoo ja jatkaa, että odotettavissa on globaalipäästöjen takaisin ponnahdus talouden toipumisen myötä, mikäli hallituspolitiikoissa ei tapahdu selvää muutosta.

- Kun katsoo haasteen mittaluokkaa, hallituksilla on edessään historiallinen tehtävä edesauttaa investointeja ja joissain tapauksissa myös itse investoida puhtaan energian infrastruktuuriin.

Birol toteaa koronakriisin aiheuttavan “arpia moniksi vuosiksi eteenpäin”, erityisesti maailman köyhimmille ihmisille, mistä Maailmanpankkikin on jo varoittanut. Köyhyyskynnysten nousu saattaa muun muassa jättää yli 110 miljoonaa ihmistä vaille sähköisiä peruspalveluita, ja siirtää siten sähkönsaannin ulottamista syrjäisimpiinkin kyliin useilla vuosilla.

IEA:N mukaan vuotuiset maailmanlaajuiset investoinnit puhtaaseen energiaan on nostettava nykyisestä noin 250 miljardista eurosta noin 1 350 euroon vuoteen 2030 mennessä – mikä vastaa suunnilleen globaaleja energiainvestointeja tänä vuonna. Näin on tehtävä, mikäli halutaan säilyttää toivo ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä, Birol korostaa.

Aurinkoenergiasta globaalin sähköntuotannon ’kunkku’

Aurinkoenergian ja tuulivoiman nopea kasvu merkitsee, että uusiutuvat energialähteet kattavat tulevina vuosina yhä suuremman osuuden maailman uusista energiatarpeista. IEA ennustaa, että aurinkoenergia lisääntyy vuosittain keskimäärin 13 prosenttia vuosien 2020 ja 2030 välillä.

- Aurinkoenergiasta on tulossa maailman sähkömarkkinoiden uusi kuningas. Sen kasvu on maailmanlaajuista ja edullinen rahoitus tekee aurinkoenergiasta kenties halvimman sähköntuotantomuodon koko sähköhistorian aikana, pääsihteeri Birol sanoo.

Kansainvälisen energiajärjestön mielestä se, että koronapandemia on saattanut tehostaa energiajärjestelmiä ja että rikkaampien maiden kuluttajat ovat entistä ympäristötietoisempia, ei vielä riitä.

- Sillä että ihmiset Lontoossa, Pariisissa tai New Yorkissa saattavat syödä vähemmän costaricalaisia ananaksia, saattaa olla jonkinmoinen vaikutus, mutta pääasiallinen vaikutus tulee siitä, kun kymmenet miljoonat ihmiset Intiassa, Pakistanissa, Bangladeshissa ja Kongossa ostavat elämässä ensimmäiset jääkaapit ja ilmastointilaitteet, Birol tähdentää.

Hän korostaa myös globaalissa ilmastokeskusteluun liittyvää sokeaa pistettä – nimittäin sitä, että olemassa olevaa energiainfrastruktuuria on parannettava ja uutta teknologiaa on saatava markkinoille. Nykyisen energiainfran käyttö samaan tapaan kuin ennen johtaa siihen, että maapallon lämpötilan nousu lukkiutuu 1,65°C -asteeseen, kun Pariisin sopimuksen mukaisesti se pitäisi painaa 1,5°C -asteeseen.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Ina Fassbender/AFP/Getty Images

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit