01.04.2015, kello 15.31

Lämmin sää ja sähkön tuonti niistivät kasvihuonekaasupäästöjä

Päästöt vähenivät Suomessa

Päästökauppasektorin kasvihuonekaasupäästöt vähenivät 2,7 miljoonaa tonnia vuonna 2014. Talouden taantuma ja lämmin sää vähensivät energiankysyntää.

Päästökaupan piirissä olevat suomalaiset laitokset päästelivät kasvihuonekaasuja 28,8 miljoonaa tonnia vuonna 2014. Vuonna 2013 päästöjä syntyi 31,5 miljoonaa tonnia. Tavallista lämpimämpi sää ja edullisen sähkön tuonti pohjoismaisilta markkinoilta vähensi tarvetta käyttää kasvihuonekaasuja aiheuttavia voimalaitoksia.

Fossiilisia polttoaineita käytettiin päästökauppasektorilla vuonna 2014 aikaisempaa vähemmän. Kivihiilen käyttö väheni 23 prosenttia ja maakaasun 11 prosenttia. Päästöjä aiheuttavan turpeen käyttö sen sijaan kasvoi kuusi prosenttia vuoteen 2013 verrattuna. Biopolttoaineiden käyttö väheni 0,5 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna. Tilastoista vastaavan Energiaviraston polttoainetilastointi perustuu energiamääriin.

Päästöjä aiheuttaneiden laitoksien pitää palauttaa viranomaisella päästöjä vastaava määrä päästöoikeuksia huhtikuun loppuun mennessä kunkin omistamansa laitoksen osalta.

Yrityskohtaiset päästötiedot voi ladata koneelle tästä.

Tuotantolaitoskohtaiset päästötiedot voi ladata koneelle tästä.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit