12.06.2015, kello 11.06

Uuden lämpölaitoksen rakentaminen käynnistyi

Pellettilämpölaitos Turkuun

Öljyä korvaava pellettilämpölaitos tuottaa turkulaisille kaukolämpöä jo tämän vuoden aikana, mikäli uuden lämpölaitoksen rakentaminen etenee suunnitelmien mukaisesti. Laitoksen peruskivi muurattiin 11.6.2015.

Tältä näyttää Turku Energian uusi Luolavuoren pellettilämpölaitos.

Uusiutuvan energian käyttö kasvaa Turussa. Uuden lämpölaitoksen polttoaineena käytetään puupellettejä, jotka murskataan pölyksi ennen polttamista. Pellettipölyn polttaminen on aivan uutta tekniikkaa Suomessa. Valmistuessaan Turku Energian Luolavuoren pellettipölylämpölaitos on suurin kyseistä tekniikkaa käyttävä laitos Suomessa.

— Pellettien pölypoltto on melko uutta tekniikkaa Suomessa, mutta soveltuu erittäin hyvin kaukolämmön tuotantoon. Ruotsissa on käytössä jo useita samaa tekniikkaa käyttäviä laitoksia, kertoo Turku Energian lämpöyksikön johtaja Jari Kuivanen.

Luolavuoren lämpölaitoksen käyttöönotto vähentää Turussa raskaan polttoöljyn käyttöä 5000 tonnilla vuodessa — noin puoleen nykyisestä. Samalla alueen vuotuiset hiilidioksidipäästöt vähenevät 15 000 tonnilla. Lämpölaitos tuottaa energiaa 40 megawatin teholla.

Laitoksella on tarkoitus tuottaa energiaa huippukulutusaikoina, eli vuoden kylmimpinä hetkinä — noin 20–50 gigawattituntia vuodessa. Viime kädessä laitoksen käyttö riippuu talven lämpötiloista. Tavallisesti Turku Energian huipputeholaitokset tai varavoimalaitokset tuottavat vuosittain energiaa noin 100 gigawattituntia lähinnä talvipakkasilla tai vikatilanteissa.

Luolavuoren lämpölaitoksen toimittaa suomalainen Renewa Oy. Laitoksen osat valmistetaan Renewan konepajoilla Oulussa ja Lapualla — myös laitoksen suunnittelu, asennus ja käyttöönotto ovat kotimaista työtä. Lämpölaitostoimitus sisältää kattilan apulaitteineen, pellettien varastosiilot ja niiden käsittelylaitteet, savukaasujen puhdistuslaitteiston, savupiipun, kattilarakennuksen sekä laitoksen sähköistyksen, instrumentoinnin ja automaation.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit