15.06.2015, kello 12.41

Hannu Linna, Vaasan Sähkö:

Poliittinen säätely linjatonta

Poliittisen sääntelyn linjattomuus ja syöttötariffien sotkemat sähkömarkkinat hämärtävät energiayhtiöiden tulevaisuudenkuvaa, toteaa Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Hannu Linna.

— Poliittisen sääntelyn linjattomuus on tällä hetkellä energia-alan suurin liiketoimintariski. Ei pitäisi päättää mitään ennen kuin on mustaa valkoisella — ja valitettavasti senkin jälkeen pelisäännöt voivat muuttua rajusti, sanoo Vaasan Sähkön toimitusjohtaja Hannu Linna.  

— Sääntely on tehnyt vain tietyntyyppiset energia-alan investoinnit kannattaviksi. Mikä on näiden toteutettujen energiapanostusten lisäarvo suomalaiselle yhteiskunnalle ja maamme kilpailukyvylle?

Linnan mielestä tukiin pohjautuva uusiutuvan energian tuotanto syö eväitä muuten terveiltä sähkömarkkinoilta ja heikentää niiden toimintaa. Päällekkäisten järjestelmien vuoksi päästökaupan ohjausvaikutukseltakin on pudonnut pohja.

— Syöttötariffijärjestelmät ovat nopeuttaneet merkittävän, mutta tekniikaltaan keskeneräisen tuuli- ja aurinkovoiman rakentamista eri maissa. Samalla energiakysymysten suuri kuva on hämärtynyt.

Linna maalailee skenaariota, jossa sähkömarkkinoiden tilanne kehittyy todella tukalaksi. 

— Jos uusiutuvan energian määrä joko tukien tai pieninvestointien vuoksi kasvaa valtavasti ja samalla keksitään halpa tapa varastoida sähköä, sähköltä sulaa muuttuva kustannus. Tällöin sähkölle käy kuin tiedolle internetin myötä — sitä on tarjolla ilmaiseksi mielin määrin. 

Skenaario haastaa energiayhtiöt perusteellisesti pohtimaan tulevaisuuden liiketoimintamalleja ja ansaintalogiikkaa.

Kokonaan kaupungin omistama

Vaasan Sähkö on lämpö- ja sähköenergiaa asiakkailleen toimittava energiakonserni, jonka emoyhtiöstä Vaasan kaupunki omistaa 99,9 prosenttia.

— Perustamisestaan asti vuodesta 1892 osakeyhtiönä toiminut Vaasan Sähkö on asiakkaiden arvostama tehokas osa Vaasan energiaklusteria. Tuotamme lisäarvoa alueen yrityksille ja haluamme kehittyä tekemisissämme, Linna linjaa. 

Energian hankinnan Vaasan Sähkö kattaa kokonaan omalla ja voimalaitosyhtiöiden osakkuuksien kautta tuotetulla energialla. Strategiansa mukaisesti konserni on keskittänyt sähkönhankinnan osakkuusyhtiö EPV Energia Oy:lle, josta Vaasan Sähkö omistaa 40 prosenttia.

— EPV Energia tuo meille skaala- ja volyymietua. Yksin emme pysty toteuttamaan kaikkein isoimpia hankkeita — jotka yleensä tuottavat edullisinta energiaa — emmekä haalimaan riittävästi huippuosaajia, Linna sanoo.

— Vaasan Sähkön ei enää tarvitse niinkään lisätä omaa tuotantoa ja tuotanto-osuuksia kuin korvata poistuvaa kapasiteettia. Tarkkailemme tiiviisti lauhdetuotannon sekä sähkön ja lämmön yhteistuotannon tulevaisuutta synkentävien uhkakuvien kehittymistä. 

Hannu Linnan haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa Energiauutisten painetusta lehdestä 4/2015.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit