19.06.2018, kello 12.35

Halkoja ja klapeja kului lähes seitsemän miljoonaa kuutiota

Polttopuun käyttö kasvoi

Pientaloissa, maatiloilla ja vapaa-ajan asunnoissa paloi viime vuonna puuta ennätysmäärä. Polttopuuta kului yhteensä 6,9 miljoonaa kuutiometriä.

Puupolttoaineen pienkäyttö on energiamäärältään yhtä suurta kuin metsähakkeen käyttö lämpö- ja voimalaitoksissa.

Pientalojen tulisijoissa paloi viime vuonna eniten klapeja ja halkoja — yhteensä 5,9 miljoonaa kuutiometriä. Puuhaketta kului 0,6 miljoonaa kuutiometriä, jonka lisäksi lämpöä tuotettiin kierrätyspuulla ja pelleteillä. Yksi pientalossa käytti vuoden aikana keskimääräin 4,8 kuutiota puuta. Tämä selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) keräämästä tilastosta.

— Runkopuun osuus polttopuusta oli viime vuonna 6,5 miljoonaa kuutiometriä, kertoo Luonnonvarakeskuksen yliaktuaari Jukka Torvelainen.

Tämä on lähes kymmenesosa Suomessa käytetystä runkopuusta.

Eniten puuta poltettiin varaavissa takoissa ja uuneissa — yhteensä noin kaksi miljoonaa kuutiometriä. Tämä on 28 prosenttia käytetyn puupolttoaineen kokonaismäärästä. Klapi ja hakekattiloissa puuta paloin lähes yhtä paljon. Puukiukaiden osuus kokonaiskäytöstä oli 19 prosenttia.

Maatilat suurin käyttäjä

Maatiloilla puupolttoainetta käytetään eniten. Viime vuoden tilastojen perusteella yksi maatila käyttää keskimäärin 18 kuutiometriä polttopuuta vuodessa. Maatilojen yhteenlaskettu puupolttoaineen käyttö oli viime vuonna 1,2 miljoonaa kuutiometriä.

— Maatiloilla on yleensä käytettävissään omaa puuta ja välineet polttopuiden tekemiseen, Torvelainen huomauttaa.

Omakotitalossa puupolttoainetta kului viime vuonna hieman yli viisi kuutiometriä. Omakotitalojen lukumäärä on suuri, joten omakotitalojen yhteenlaskettu polttoaineen käyttö nousi yhteensä 4,6 miljoonaan kuutiometriin. Kesämökkiä kohti polttopuuta kului keskimäärin 2,4 kuutiometriä — yhteensä 0,9 miljoonaa kuutiometriä.

Edellinen selvitys kymmenen vuoden takaa

Puupolttoaineen pienkäyttöä selvitettiin viimeksi kymmenen vuotta sitten. Selvittelyn periaatteet ovat säilyneet samanlaisina jo vuosikymmenet, joten tilastot ovat vertailukelpoisia.

Torvelaisen mukaan maatilojen, omakotitalojen ja kesämökkien puun keskikulutukset eivät ole muuttuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana. Sen sijaan puupolttoaineen kokonaiskulutus on kasvanut kolmella prosentilla. Tämä johtuu siitä, että entistä useammassa kiinteistössä on tulisija.

Viimeisten 15 vuoden aikana taas puupolttoaineen käyttö on kasvanut 13 prosenttia. Jos vertailua haetaan 25 vuoden takaa, on käyttö kasvanut 23 prosenttia.

15 terawattituntia energiaa

Puun pienpoltto tuottaa vuosittain energiaa noin 15 terawattituntia. Pienpuusta saatava energiamäärä on yhtä suuri kuin lämpö- ja voimalaitoksissa käytetystä metsähakkeesta saatava energiamäärä.

teksti Petri Sallinen / kuva Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit