13.03.2015, kello 15.07

Toimitusjohtaja Rami Vuola, EPV Energia:

Puuhaketukipäätöksestä kantelu komissiolle

EPV Energia Oy aikoo valittaa EU-komissioon eduskunnan viime maanantaisesta päätöksestä, jolla rajattiin puuhakkeen käytön tukea sähköntuotannossa.

EPV Energia Oy:n toimitusjohtaja Rami Vuolan mielestä eduskunnan puuhaketukipäätös oli surkea.

Eduskunnan päätöksen mukaan ainespuusta valmistetulle puuhakkeelle myönnettäisiin vain 60 prosentin tuotantotuki. Hallituksen laatima lakiesitys siunattiin eduskunnassa äänin 87–81. 

EPV Energia tuottaa sähköä Vaasassa ja Seinäjoella sijaitsevissa Vaskiluodon Voiman voimalaitoksissa ja käyttää tuotannossa raaka-aineena mm. puuta. Yhtiö omistaa Vaskiluodon Voiman tasaosuuksin Pohjolan Voima Oy:n kanssa. EPV Energia tuottaa sähköä myös omistamassaan Tornion Voima Oy:n voimalaitoksessa. EPV Energian osakkaista suurin on Vaasan Sähkö Oy, joka omistaa osakkeista hieman yli 40 prosenttia.

— Valituksen juridiset perustelut ovat nyt teon alla, EPV Energia Oy:n toimitusjohtaja Rami Vuola kertoo.

Vuola ei tiedä mikä oli lopullinen syy eduskunnan tekemään päätökseen, mutta lopputulos oli joka tapauksessa surkea.

— Lakiehdotus tuli puskista ja sitä valmisteltiin pienessä piirissä. Energia-ala ei ollut valmistelussa mukana.

Vuola kertoo, että EPV Energia vähensi ainespuusta valmistetun puuhakkeen hankintaa jo siinä vaiheessa, kun hallitus aloitti puuhakkeen tukia koskevan lakiehdotuksen valmistelun. Lopullisesti yhtiö tekee ainespuusta valmistetun puuhakkeen hankintaa koskevan strategisen päätöksen tulevien eduskuntavaalien jälkeen, kun uuden hallituksen kanta asiaan on selvillä.

— Pahimmillaan puun käyttö vähenee voimalaitoksissamme yli 50 prosenttia nykyisestä. Sitä en osaa sanoa, miten valituksemme EU:n rattaissa etenee ja kuinka kauan sen käsittelyssä menee, Vuola toteaa.

— Kokemuksemme mukaan pelkkä komission käsittely voi kestää jopa kolme vuotta.

EPV Energian suunnitelmissa on ollut rakentaa Vaasan Vaskiluotoon toinen biomassan käyttöön perustuva kaasutusvoimalaitos vuonna 2013 valmistuneen laitoksen rinnalle. Eduskunnan tekemä päätös ei kuitenkaan kannusta tähän.

— Eduskunnan päätös on pikemminkin kuolinisku uuden biokaasutusvoimalaitoksen suunnitelmille. Ennen eduskunan päätöstä suunnittelimme lisäävämme puuhakkeen käyttöä 200 000 kiintokuutiometrillä vuodessa, nyt joudumme vähentämään sen käyttöä samalla määrällä, Vuola kertoo.

Vuola ei vielä tiedä sitä, millä polttoaineella puu korvataan. Metsistä kerättävä energiapuu joutuu muutenkin kovan muutoksen kouriin. Ketjussa on myös energiapuun hankintaan erikoistuneita pienyrittäjiä, joiden toiminnalta eduskunnan päätös voi viedä kokonaan pohjan.

— Pienyrittäjien investoinnit metsäkoneisiin jäävät nyt vaille käyttöä. Tämä voi johtaa alan konkursseihin.

Teksti: Jari Hakala

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit