26.03.2020, kello 11.51

Kotimainen tuotanto laskussa

Puupellettien tuonti ennätyslukemiin

Puupellettejä ei ole koskaan aikaisemmin tuotu Suomeen yhtä paljon kuin viime vuonna. Puupellettejä käytetään lämpölaitosten ja voimalaitosten polttoaineena, mutta niiden osuus energiapaletissa on marginaalinen.

Suomi tuotti 363 00 tonnia puupellettejä viime vuonna. Tämä on kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Samalla puupellettien tuonti nousi ennätyslukemiin. Puupellettejä tuotiin Suomeen 101 000 tonnia. Kasvua vuoden 2018 tuontilukemiin verrattuna oli kuusi prosenttia.

Samalla suomalaisten puupellettien vienti supistui kolmanneksella 30 000 tonniin. Näin alhaalla suomalaisten puupellettien vienti ei ole ollut koskaan aikaisemmin. Tämä käy ilmi Luonnonvarakeskuksen keräämistä tiedoista.

Pääosan käyttävät energiayhtiöt

Puupellettien käyttö suomalaisissa energiayhtiöissä on melko vähäistä. Vaikka puupellettien käyttö on kasvanut tasaisesti, on niiden osuus kiinteiden puupolttoaineiden käytöstä yhä vain prosentin luokkaa.

Viime vuonna energiayhtiöt käyttivät puupellettejä 282 000 tonnia. Kotitalouksissa ja maatiloilla puupellettejä kului 51 000 tonnia.

Puupellettejä käytetään lämpökeskuksissa kaukolämmön tuottamiseen tai sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitosten polttoaineena. Yleensä puupellettejä käytetään yhdessä muiden polttoaineiden kanssa. Suomessa on kuitenkin kymmenkunta kattilalaitosta, joiden pääpolttoaine on pelletti.

Ilmastopolitiikan toteuttaminen vahvistaa myös puupellettien asemaa samaan tapaan kuin muidenkin biopolttoaineiden. Syy puupellettien vähäiseen käyttöön on kuitenkin niiden hinta. Puupelletti on korkealle jalostettu polttoaine esimerkiksi puuhakkeeseen verrattuna.

Suurimpia puupellettien käyttäjiä ovat Fortum, Turku Energia, Tampereen Sähkölaitos, Leppäkosken Lämpö ja Adven.

Venäjä suurin tuontimaa

Suomeen tuoduista puupelleteistä suurin osa tuodaan Venäjältä. Kokonaistuonnista kolme neljäsosaa oli peräisin Venäjältä — loput tuotiin Baltian maista.

Suomessa valmistetuista puupelleteistä noin 70 prosenttia myytiin Tanskaan.

EU:n alueella puupellettejä tuotetaan vuosittain noin 17 miljoonaa tonnia. Suurin pellettimaa on Saksa, joka tuotti puupellettejä 2,4 miljoonaa tonnia vuonna 2018.

EU-alueen puupellettituotanto ei kuitenkaan kata unionin alueen kysyntää. EU-maiden yhteenlaskettu puupellettien käyttö — reilut 26 miljoonaa tonnia vuodessa — on selvästi enemmän kuin alueen oma tuotanto. Siksi puupellettejä tuodaan Eurooppaan. Suurimmat tuontialueet ovat Pohjois-Amerikka ja Kanada.

Euroopan maista eniten puupellettejä käytetään Britanniassa. Brittien vuotuinen pellettien käyttö on noin 8,5 miljoonaa tonnia.

teksti Petri Sallinen / kuva Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit