17.02.2016, kello 12.38

Tammikuun pakkasista lisälaskua sähkölämmittäjille

Sähköjärjestelmä osoitti toimivuutensa

Kolmen viikon kylmä jakso tammikuussa testasi sähköjärjestelmän toimivuutta. Järjestelmä toimi hyvin ja samalla syntyi muutama ennätys, toteaa Energiateollisuuden Jukka Leskelä tilanteesta.

– Järjestelmän toimivuuden ansiosta sähköä riitti kaikille eikä hurjia hintapiikkejä syntynyt, vaikka tammikuun keskilämpötila eri puolilla Suomea oli 5–10 astetta edellisvuoden tammikuuta kylmempi ja peräti 10–15 astetta kylmempi kuin joulukuu.

Sen verran äärirajoilla järjestelmä kuitenkin toimi, ettei mitään suurempaa vikaantumista tai katkoa sähkön tuontiin olisi Leskelän mukaan siedetty.

Tuonnissa kuukausiennätys

Juuri valmistuneiden, tammikuuta koskevien sähkön ennakkotilastojen mukaan sähköä tuotiin Suomeen enemmän kuin koskaan aiemmin yhden kuukauden aikana, peräti 2,2 terawattituntia (TWh). Melkein neljännes sähkönkulutuksesta oli tuontitavaraa.

Myös tuonnin korkein tuntiarvo nousi uuteen ennätyslukemaan. Enimmillään sähköä tuotiin 4 347 MW teholla. Sähköä tuotiin eniten Ruotsista, mutta myös paljon Venäjältä. Viroon vietiin keskimäärin enemmän sähköä kuin sieltä tuotiin, mutta kulutushuippujen aikana Virosta tuotiin sähköä enimmillään koko siirtoyhteyden täydeltä.

Uudeksi sähkötehon kulutushuipuksi tarkentui 15 184 MW. Lukema mitattiin torstaina 7.1. klo 17–18.

Lämmitystarve saneli pitkälti kulutuksen kasvun

Sähköä kului tammikuussa 9,3 TWh, mikä jää hivenen kuusi vuotta sitten saavutetusta kaikkien aikojen kuukausikulutusennätyksestä. Tämän vuoden tammikuun kulutus on 10 prosenttia enemmän kuin viime vuoden tammikuussa ja peräti 20 prosenttia enemmän kuin joulukuussa.

– Kulutuksen kasvu on ollut lähes yksinomaan lämmitystarpeen kasvua. Sähkölämmittäjät saavatkin tammikuulta maksettavakseen yleisesti jopa kaksi kertaa niin suuren sähkölaskun kuin edelliskuukauden osalta, Leskelä sanoo.

– Vastapainoksi tavallista lämpimämpi loppuvuosi ja tähän asti leuto helmikuu ovat tuoneet säästöä koko lämmityskauden sähkölaskuihin.

Sähköntuotannon päästöt pysyivät kurissa

Vaikka kaikkia kotimaan voimalaitoksia tarvittiin sähkön kysynnän kattamiseksi, sähköntuotannon kasvihuonekaasupäästöt pysyivät varsin kohtuullisina.

– Tammikuun hiilidioksidipäästöt olivat toki suuremmat kuin pariin vuoteen - noin miljoona tonnia. Mutta tuotettua sähköyksikköä kohti päästöt olivat vain alle 150 g/kWh, mikä on puolet vähemmän kuin EU:n sähköntuotannon päästöt keskimäärin.

– Muutama vuosi sitten Suomen tuotannon päästöt olivat keskimäärinkin tätä selvästi suuremmat. Suomen sähköntuotannon rakenne on kehittynyt hyvää tahtia ilmastoystävälliseksi. Vanha ”viisaus” siitä, että kulutuspiikit saastuttaisivat hurjasti, ei pidäkään enää paikkaansa, Jukka Leskelä heittää.

Kuva: Energiauutiset/ Petri Sallinen

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit