20.11.2014, kello 09.33

Sähkölaskuymmärrys on parantunut myös Ruotsissa

Samaan tapaan kuin Suomessa myös Ruotsissa kuluttajat ymmärtävät sähkölaskua aiempaa paremmin. Kymmenen vuoden aikana niiden ruotsalaisten määrä, jotka ymmärtävät laskun käsitteet ja sen oikeellisuuden, on kasvanut yli 4 miljoonalla.

Vuoteen 2003 verrattuna sähkölaskuun tyytymättömien määrä on puoliintunut ja tyytyväisten määrä kaksinkertaistunut, ilmenee etujärjestö Svensk Energin teettämästä vuotuisesta kyselytutkimuksesta, jossa kartoitetaan kuluttajien luottamusta alan yrityksiin.

Myös kuluttajien luottamusta sähköyhtiöihin on parantunut. Tulosten mukaan vuodesta 2004 lähtien miljoonien asiakkaiden luottamus sähköyhtiöihin on lisääntynyt. Viimeisen vuodenkin aikana 630 000 asiakasta ilmoitti luottamuksensa lisääntyneen.

– Sähköala tuntee paremmin vastuunsa ja toimii sen mukaisesti, tulkitsee Svensk Energi kyselytutkimuksen tuloksia.

Svensk Energin tutkimustuloksia koskeneeseen tiedotteeseen


Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit