29.05.2015, kello 11.13

Päästökauppa puree – kaikesta huolimatta

Saksan ETS-päästöt 4 % alas viime vuonna

EU:n päästökauppajärjestelmään (ETS) kuuluvat hiilidioksidipäästöt putosivat Saksassa viime vuonna 4,1 prosenttia. Äskettäin julkistettujen tietojen mukaan päästöjen kokonaismäärä oli runsaat 460 miljoonaa tonnia.

Koko EU:n alueella päästökauppajärjestelmään kuuluvat CO2-päästöt pienenivät hitusen verran enemmän, 4,5 prosenttia. Päästöjen väheneminen johtui lisääntyneestä uusiutuvasta energiasta ja normaalia leudommasta säästä.

Euroopan päästökauppajärjestelmän piirissä on noin puolet maanosan kasvihuonekaasupäästöistä. Järjestelmä velvoittaa yli 12 000 voimalaitoksen, tehtaan ja lentoyhtiön hankkimaan oikeuden jokaiselle ilmaan päästämälleen tonnille. Saksalla on järjestelmän piirissä 1 905 yksikköä.

Maan ympäristöministeriö ilmoitti maaliskuussa, että kaikki kasvihuonepäästöt, joihin hiilidioksidin lisäksi kuuluu viisi muuta kaasua, vähenivät 4,3 prosenttia vuonna 2014. Päästöjen kokonaismäärä oli 912 miljoonaa tonnia.

Tähän määrään kuuluvat ETS:n ulkopuolisetkin päästöt, niistä liikenne suurimpana. Valtaosa päästöistä, 800 miljoonaa tonnia, oli hiilidioksidia.

Suurimmat kaasua ja hiiltä käyttävät energiayhtiöt leikkasivat päästöjään yhteensä 5.5 prosenttia. E.ONin päästöt vähenivät 20 prosenttia, RWE:n lähes 5, Vattenfallin hieman yli 2 ja EnBW:n noin 16 prosenttia.

EU saavuttaa tavoitteensa – Saksa ei välttämättä omaansa

EU näyttää saavuttavan vuodelle 2020 asettamansa hiilidioksidipäästöjen vähennystavoitteen, 20 prosenttia alle vuoden 1990 päästötason, selvästi etuajassa.

Saksa on kuitenkin asettanut itselleen kunnianhimoisemman 40 prosentin vähennystavoitteen. Mutta sen saavuttaminen voi karahtaa lisääntyviin liikenteen päästöihin ja siihen, että hiilestä eroon pääseminen osoittautuu ennakoitua vaikeammaksi.


Lähde: Reuters

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit