30.01.2019, kello 10.43
Irti viimeistään vuonna 2038
Saksassa sopu hiili-exitistä
Saksa aikoo lopettaa hiilen energiankäytön viimeistään vuonna 2038. Mikäli olosuhteet ovat otolliset, voi irtautuminen tapahtua jo kolme vuotta aiemmin eli 2035.
Hiilikomission johtoa vasemmalta Ronald Pofalla, Matthias Platzeck, Barbara Praetorius ja Stanislaw Tillich. Toinen vasemmalta on energiaministeri Peter Altmaier.
Aikataulu sinetöityi, kun Saksan hallituksen asettama hiilikomissio ilmoitti 20-tuntisen istunnon jälkeen perjantaina 25.1. päässeensä sopuun asiasta. Päätös nähdään olennaisena osana prosessia, jolla energiakäänteen kotimaa yrittää palata tielle kohti ilmastoystävällistä taloutta.
Tulos oli pitkälti sellainen, mitä odotettiinkin. Paitsi hallituspuolueiden poliitikot ottivat sen vastaan tyydytyksellä myös useimmat kansalaisjärjestöt, tutkijat ja liike-elämän järjestöt. Mutta ilmastoaktivistit sanoivat kantanaan, että aikataulu on liian löysä kansainvälisiin ilmastotavoitteisiin nähden.
Aktivistit muistuttivatkin, että hiilen käyttö ei ole ainoa tahra Saksan päästörekisterissä. Kaksi muuta komissiota tekee vielä työtä sen suhteen, kuinka puhdistaa liikenne ja lämmitys, joiden kohdalla yksimielisyyteen pääsemisen arvioidaan olevan vielä vaikeampaa.
Hiilikomission työstämän noin 130-sivuisen dokumentin mukaan hiili-exitin ensimmäinen askel otetaan niin, että vuoteen 2022 mennessä koko hiilivoimakapasiteetista suljetaan noin kolmannes, eli 12,5 gigawattia (GW). Tällä toimenpiteellä pyritään suitsimaan hiilidioksidipäästöjä, jotka ovat tällä hetkellä pahin riippakivi Saksan ilmastotavoitteissa.
Hiilikomission esitys tarvitsee vielä liittohallituksen hyväksynnän. Mutta siitä ei liene epäselvyyttä, etteikö se saisi sitä, sillä nykyhallitus on komission asettanutkin. Voipa päätöstä pitää jopa jonkinmoisena sulkana varsin kivistä tietä kulkeneen hallituksen hattuun; se kun tekee Saksasta suurimman talouden, jolla on konkreettiset suunnitelmat lopettaa hiilen käyttö sähköntuotannossa.
Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: BMWi / Susanne Eriksson
Kommentit