24.03.2020, kello 13.28

Järjestelmä toimii myös poikkeusoloissa

Säteilyt valvonnassa

Säteilyturvakeskus (STUK) valvoo kansakunnan turvallisuutta myös etätöiden aikana. Viraston tehtävä on huolehtia siitä, että säteilystä ei ole haittaa kansalaisille koronavirusepidemian aikana. Myös keskuksen laboratoriotoiminta jatkuu.

Säteilyturvakeskus on jo ehtinyt varmistaa sen, että ydinvoimayhtiöt ovat varautuneet huolellisesti koronavirustilanteeseen. Merkittävin ydinvoimayhtiötä kohtaava haaste epidemian aikana olisi se, että laitoksen koko käyttöhenkilökunta sairastuisi samanaikaisesti.

Tosin tähänkin on varauduttu. Jos näin tapahtuisi, ei se aiheuttaisi turvallisuusriskiä ydinvoimalaitoksissa. Tällaisia tapauksia varten on olemassa varahenkilöjärjestelmä.

STUKin mukaan ydinvoimalaitokset ovat varautuneet riskeihin hyvin ja ydinvoimalaitoksia voidaan käyttää turvallisesti myös koronvirusepidemian aikana.

— Säteilyturvallisuus perustuu Suomessa säteilyä aiheuttavien laitosten vastuulliseen käyttöön ja hyvään turvallisuuskulttuuriin, toteaa Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja Petteri Tiippana.

— Koronaviruksen kaltainen tartuntaepidemia aiheuttaa kuitenkin sen, että viranomaisten on otettava käyttöön uudenlaisia työtapoja valvontatehtävissään. Tästä huolimatta säteilyturvallisuus voidaan varmistaa tässäkin tilanteessa.

Valvontaa sopeutettu

STUK on sopeuttanut toimintansa sellaiseksi, että valvontatyö sujuu myös epidemian laajentuessa. Viraston työntekijät tekevät mahdollisimman paljon etätöitä, jotta henkilökunta pysyisi terveenä.

Samalla ydinvoimalaitosten valvontaa on jouduttu muuttamaan. Paikan päällä tarkastuksia tehdään vain silloin, kun kyseessä on turvallisuuden kannalta merkittävät kohteet.

Säteilyturvakeskuksen valvonnassa on yhteiskunnan turvallisuuden kannalta useita kriittisiä kohteista — esimerkiksi terveydenhuolto ja ydinvoima. Siksi virastossa suhtaudutaan valvontatyötä tekevien ammattilaisten sairastumisiin erittäin vakavasti. Koska merkittävä osa valvontatyötä perustuu asiakirjojen tarkastuksiin, voi tämä työ jatkua normaaliin tapaan myös etätyönä.

teksti Petri Sallinen / Säteilyturvakeskus

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit