06.06.2018, kello 14.54

Oma kosteikko pakettiin?

Suoalueita myytävänä

Eri puolilla Suomea on myytävänä kuusitoista kosteikkoa — yhteensä 750 hehtaaria. Alueet ovat entisiä turvetuotantoalueita, joista on kehitetty vesilinnuille, nilviäisille ja pieneliöille sopivia asuinalueita.

Kihniön Aitonevalle on rakennettu lintutorni.

Vapo Oy on päättänyt myydä vesilintujen pesimis- ja levähdyspaikoiksi sopivia kosteikkoja eri puolilla Suomea. Aikaisemmin alueilta nostettiin turvetta, mutta turvetuotannon päätyttyä alueiden vesitaloutta on kehitetty. Paikallisesti alueita voidaan käyttää esimerkiksi vesien sääntelyyn, mutta alueet sopivat myös virkistyskäyttöön. Tätä ennen ei Suomessa ole ollut yhtä aikaa myynnissä näin laajoja kosteikkoalueita.

— Halusimme tuoda myyntiin kerralla kattavasti erilaisia kohteita, jotta alueista kiinnostuneet voivat yksin tai yhdessä hankkia itselleen harrastemaita. Luonto- ja metsästysharrastajat ovat olleet jo pitkään kiinnostuneita tämäntapaisista kohteista, kertoo Vapo Oy:n kiinteistö ja maankäytöstä vastaava päällikkö Antti Ala-Fossi.

Vapo myy kosteikot siinä kunnossa kuin ne tällä hetkellä ovat. Joillekin alueille on vuosien varrella ehditty rakentaa lintutorneja, nuotiopaikkoja sekä pysäköintialueita.

Myytäväksi valikoidut kohteet myydään nettihuutokaupalla. Huutokauppa-aika päättyy 25.6. kello 19.30. Tarjouksia voi tehdä Huutokaupat.com-sivuston kautta.

Ala-Fossin mukaan aikaisemmin toteutuneiden huutokauppojen perusteella myytyjen kosteikkojen hinta on vaihdellut viidestä sadasta eurosta runsaaseen tuhanteen euroon hehtaarilta.

— Hintahaitari on melko laaja. Osa alueista on jo pelkän puuston vuoksi arvokasta ja joillakin alueilla on melko suuria lampia. Lisäksi kohteen sijainti ja alueella sijaitsevat valmiit rakenteet vaikuttavat hintaan.

Vapon tavoitteena on myydä noin 50 000 hehtaaria omistamiaan maita. Myytävät alueet ovat metsää, metsätalousmaata, pelloiksi sopivia entisiä turvetuotantoalueita ja erilaisia kosteikkoja.

Tähän mennessä yhtiö on myynyt runsaat neljä tuhatta hehtaaria, joista osa on ollut rakennettuja kosteikkoja. Aikaisemmin myydyistä kosteikoista Rautalammilla sijaitsevat Rastunsuo ja Kontiolahdella sijaitseva Linnunsuo ovat tällä hetkellä luonnonsuojelualueita.

— Tämä kertoo hyvin, minkälaisia alueita meillä on myytävänä, Ala-Fossi toteaa.

— Kiinnostus lienee suurinta metsästäjien joukossa, mutta metsästys ei ole mikään edellytys ostaa alueita. Yksityisiä kiinnostaa myös mahdollisuus rauhoittaa alue luonnontarkkailua varten.

Tarkempia tietoja myytävistä alueista on tarjoilla täältä.

Pudasjärvellä on myytävänä Epäilyksensuo, jonne on rakennettu pitkospuut.

Nämä kosteikot ovat nyt myytävänä:

— Alavus 14 ha
— Oulu 18, 53 ja 30 ha
— Pielavesi 59 ha
— Pudasjärvi 32, 53, 90 ja 37 ha
— Raahe 39 ha
— Rovaniemi 72 ha
— Siikalatva 50 ha
— Tornio 61 ha
— Vaala 33 ja 42 ha
— Viitasaari 60 ha

teksti Petri Sallinen / kuvat Vapo

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit